http://www.almaden.ibm.com/almaden20/images/Almaden_from_Quicksilver_park.jpgSää on niin kirkas, että aurinkolasit olisivat tarpeen. Parkkeeraan autoni vierasparkkipaikalle ja taistelen itseni pyöröovista sisään (kyllä, niistä kärsitään täälläkin). IBM Almaden Research Center on paljon mediahuomiota kähveltäneen Googleplexin edeltäjä monella tapaa: täältä löytyy ”pääkatu”, kirjasto, ravintola ja teatteri sekä oma sähkövoimala, vedenpuhdistamo, poliisiasema, terveysasema, posti, jätehuolto, punttisali, huoltoasema. Rantalentopallokenttää tai uima-allasta ei ole kuten Googleplexissä, mutta oman todistukseni mukaan ei niitä Googlella kukaan näytä käyttävänkään. IBM:n oman sivun mukaan on 25 konferenssihuonetta, 180 laboratoriota ja 695 toimistoa. Tätä ”all inclusive” -minikaupunkia kansoittaa noin 800 työntekijää, josta noin puolet tutkijoita ja yli neljäsosa tohtoreita. Alhaalla laaksossa sijaitseva Almadenin kylä on heille ”kotiyhteisö”, sellainen jonka koulut ovat tarpeeksi priimaa jälkikasvuille. Tutkijat pyöräilevät sieltä töihin ja urheilevat lounastauolla auringon kuluttamilla, lähes puuttomilla kukkuloilla.
http://www.almaden.ibm.com/almaden20/images/124-2493_CRW.jpgTutkijan idylli vai helvetti? En ota kantaa--olen täällä vain pitämässä esitelmää. Big Bluen johto on ollut kaukaaviisas ja investoinut perustutkimukseen, joka on aina välillä vivuttanut sen kertaluokkien voittoon kilpailijoista. Kiintolevyt lienevät tästä paras esimerkki, relaatiotietokannat toinen. Tässä ajattelussa tutkija on Kuningas. Viihtyvyyteen on satsattu. Aivotyötyöläisten crème de la créme kokee paikan houkuttelevaksi ja uskaltaa juurruttaa myös perheensä tänne.
Sisäänkirjautumisen jälkeen isäntäni Jeffrey Pierce saattaa minut ryhmänsä tiloihin. Jeff jätti Georgia Techin professuurinsa tehdäkseen työtä täällä, mikä kertoo jotakin paikan arvostuksesta. Myöhemmin esitykseni jälkeen tapaan vielä kuulun CSCW-tutkijan, John Tangin, sekä Piercen kollega Jeffrey Nicholsin. Olin vuosi sitten julkaissut ensimmäisen artikkelin ”monilaiteongelmasta”; ts. siitä miten ihmiset, joilla on useita tietokoneita (ml. älypuhelimet, kannettavat, pöytäkoneet, mediasoittimet yms.), tekevät valintoja ja yleensä manageeraavat tietosisältöjä näiden välillä. Nyt vuotta myöhemmin Pierce julkaisi jatkotutkimuksen tälle ja on par’aikaa kehittelemässä konkreettisia ideoita helpottaa tätä ongelmaa.
Puuverhoillun tilan seesteisyys ja paikan ongelmattomuus ovat mielessäni ristiriidassa Piercen ryhmän tutkimusongelman kanssa: kuinka kiireinen business-käyttäjä, siis IBM:n tavoiteasiakas, voisi vieläkin tehokkaammin hallita kaikkialle hajoavia tietosisältöjään.
Jeff näyttää minulle live-demon työhuoneessaan, jonka pöydällä on iso Transformers-robotti. Tätä kannattaa seurata tarkkaan. IBM Almadenin johtoajatus on, että tulevaisuus on sellainen millaiseksi se tehdään. Demoista pitäisi näkyä millaista tulevaisuutta Jeffin ryhmä on edistämässä. En tiedä tekeekö seuraava yhteenvetoni oikeutta näkimilleni noin puolelle tusinalle demoja. Viittaan asiasta enemmän kiinnostuneet tutustumaan itse seuraaviin sivuihin:
* HCI-tutkimus Almadenissa
* PIE-projekti
* Highlight-projekti
Alustan nimi on Personal Information Environment (PIE). Yleisellä tasolla sen tavoite on tehdä data saavutettavaksi missä tahansa ja mistä tahansa. Kuten Platonin universaalit, PIE:ssä dokumentit oleilevat dokumenttien taivaassa, josta niitä voi käydä poimimassa tarpeen tullen. Tai ainakin siltä tämän pitäisi näyttää käyttäjälle. Käytännössä dokumentit on sekä laitteissa että serverillä, joka hoitaa synkronoinnin älykkäästi. No, eihän siinä että tieto yritetään tehdä saataville yli laite-, sovellus- ja lokaatiorajojen ole mitään uutta—mikä juju tässä muka on?
Monilaitetutkimuksissa (engl. multi-device management) on havaittu, kuinka käyttäjät lähettävät itselleen emaileja, unohtelevat mikä viesti oli oikeasti luettu tai vastattu versus oliko vain otsikko luettu taksin takapenkillä, synkronoivat tietoa hyvin eri tavoin ja joskus epäviisaasti ja työläästi ja yleisesti epäonnistuvat turhauttavan usein pitämään halutun tiedon mukanaan. Tämä on iskenyt varsinkin älypuhelimiin, joiden käyttöliittymät Internettiin ovat kehnommat. Seurauksena on uskoakseni se, että ihmiset raahaavat mieluummin kannettavaa mukanaan kuin luottaisivat ja viitsisivät käyttää aikaa älypuhelimiensa ominaisuuksien hyödyntämiseen.
Jeff kertoo, kuinka PIE:n kohteena on muutama avainongelma:
1. Laitteiden erikoisaseman huomioiminen: Käyttäjillä on useita laitteita, mutta ne eivät ole keskenään samanarvoisia. Kännykässä riittää usein vain kopiota tärkeistä tiedostoista selausta varten. Ehkä riittää pääsy vain viimeisimpiin PC:llä editoituihin tiedostoihin. Kännykällä luettu email ei ole samanarvoinen PC:llä luetun kanssa, eikä kännykällä edes vastata meileihin samalla tavalla.
2. Tiedon samanarvoistaminen: Sovellukset ja käyttöjärjestelmät ovat luoneet keinotekoisia rajoja henkilökohtaisen tiedon hallinnalle. PIE:n tavoite on mahdollistaa tiedostojen ohella myös linkkien, dokumenttien kuin email-viestienkin jakaminen Eri laitteissa on eri käyttöjärjestelmät (ja tiedostojärjestelmät), tiedonsiirron pitää toimia eroista huolimatta.
3. Mobiilin käytön realiteettien hyväksyminen: Kaiken pitää toimia siitä riippumatta, onko jokin laite verkossa vai ei. Käyttäjän tulee ymmärtää missä suhteessa milläkin laitteella oleva tieto on muihin nähden: onko se päivitetty ja mistä laitteesta versio on peräisin. Mobiili käyttäjä ei ole kiinnostunut koko informaatioavaruudesta vaan vain osajoukosta.
Millaisilla kilkkeillä näitä ongelmia ratkotaan? Tässä maistiainen: Ryhmä on suunnitellut eräänlaisen portaalin tietoon eri laitteiden välillä. Sen avulla voi jakaa niin tiedostoja kuin linkkejä ja emailejakin drag’n’droppaamalla, tehdä monikonehakua, valita automaattisesti synkronoitavia tiedostoja, päästä käsiksi viimeksi käytettyihin tiedostoihin (recent shortcuts), editoida reaaliajassa tietoa eri laitteilla. Tiedostoja ja emaileja voi tägätä ja etsiä näillä tägeillä yli laiterajojen. Tiimitasolla ihmiset voivat kontribuoida wiki-tyyppisiin ”aktiviteettikansiohin” mitä tahansa tietoa. Jeff Nichols on kehittänyt Highlight-nimistä sovellusta, joka on antiteesi mashupeille: sen sijasta, että kootaan paljon tietoa monelta sivulta yhteen, yksinkertaistetaan yhden sivun näkymää, riisuen tiettyyn tavoitteeseen sopimaton tieto. Selaimelle opetetaan polku esimerkiksi lentoyhtiön sivuilla ja tämä skripti voidaan toistaa mobiililaitteessa, esimerkiksi kun halutaan nähdä seuraava lento Helsinki-Tukholma.
80-luvun sisutusarkkitehtuuri iskee vastaan käytävillä; halogenispottien sävyttämässä tunnelmassa on jotakin samaa kuin Kekkosen uima-allasosastolla Tamminiemessä. Käytävillä ja labroissa on hiljaista, mutta kaikkialla on merkkejä että esiripun takana on päällä touhu ja tekeminen: ei väsätä powerpointteja tai abstraktia middlewarea vaan ratkotaan oikeita ongelmia tekemällä oikeita sovelluksia, kokoajan pitäen mielessä empiiriset tulokset ja loppukäyttäjä. IBM itse kuvaa ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimusta seuraavasti:
Human Computer Interaction (HCI) lies at the heart of imagining the future of interactive systems and making sure they are useful and usable when developed.Työtä tehdään kuitenkin muotilla, jonka olen huomannut toistuvan amerikkalaisissa HCI-ryhmissä: Insinööri rakentaa, insinööri testaa. Poikkeus vahvistaa säännön tässäkin: Esimerkiksi Intelin People and Practices -ryhmä koostuu pääasiassa PhD-tason ihmistutkijoista. Kolmen tunnin keskustelujen jälkeen on aika palata takaisin parkkipaikalle. Jeff ja John myöntävät että suomalaisessa HCI-tutkimuksessa ollaan mobiilipuolella pitkällä.
Aurinko porottaa edelleen ja haastaa Subarun automaattisen ilmastoinnin kun puikkelehdin kukkuloita myötäillen takaisin 101-tielle ja suuntaan nokan kohti itä-Bayn ruuhkia. Mietin, että IBM:n tutkimus on selvästi henkilökohtaisen tiedonhallinnan eturintamassa, ja sen realisointipotentiaali on yrityskontekstin takia merkittävä, mutta mitä sillä aiotaan saavuttaa konkreettisesti: tuote, standardi, open source -honoria, vai jotakin muuta? Jeffin ikäväksi Microsoft julkaisi hiljattain LiveMesh-palvelunsa, joka toteuttaa osan PIE:n toiminnallisuuksista. Yksi mahdollisuus on nyhtää mattoa Ballmerin alta ja julkaista softa ilmaisena työkaluna kehittäjille. Vielä tällä hetkellä softa on avointa vain erillissopimuksella tutkimuskumppaneille. Tässä on ryhmä jonka toimintaa meidän kannattaa seurata.
Kirjallisuus:
Dearman, D. & Pierce, J.S. (2008) "It's on my other computer!": Computing with Multiple Devices. Proceedings of CHI 2008, ACM Press, New York, pp. 1144-1153.
Oulasvirta, A. & Sumari, L. (2007). Mobile kits and laptop trays: Managing multiple devices in mobile information work. Proceedings of CHI 2007, ACM Press, New York, pp. 1127-1136.
Oulasvirta, A. (2008). When users "do" the ubicomp. interactions, 15 (2&3).
14 kommenttia:
IBM:
"Human Computer Interaction (HCI) lies at the heart of imagining the future of interactive systems..."
Ah kuinka suuremmoisia ameriikantuomisia. Ja onhan se haukikin kala, vai mitä?
Oikeilla tutkijoilla on kritiikkiä ja itsekritiikkiä. Arfaktimiehet sensijaan porskuttelevat meren yli huput silmillä mennen tullen.
Oikeilla kommentoijilla on kritiikkiä ja itsekritiikkiä.
Kritiikin osalta Gröhnillä ei ole mitään sanottavaa, vain jo 90-luvulla tyhjenneiden tynnyrien kuminaa; itsekritiikkiä hänellä ei kaiketi koskaan ole ollutkaan.
Kala-asioita koskevat kommentit Gröhn voinee jatkossa laittaa johonkin sopivampaan blogiin.
En tiedä itkettikö vaiko naurattiko, kun artefaktimies ei aamun Kemppisessä pystynyt selittämään mitä tutkimus on. Toisaalta kunnioitan rehellisyyttänsä. Olisi paljastunut, ettei artefaktimies tee tutkimusta. Eikä TKK:n puitteissa mielestäni edes tarvitse. Menstyvän tuotteen kehittäminen selittelyineen olisi mitä parhain väikkäri TKK:n kontekstissa.
Heh, heh. Pieni lisäys. Toisin kuin artefaktimies luulee, "kolleegoidensa" laskenta-algoritmit eivät ole perustutkimusta, vaan juuri esimerkkejä niistä artefakteista.
eikös kaikki tutkimus/tiede ole jonkinlaisten artefaktien tuottamista? isojen setien teoriat, luonnontieteilijöiden mittarit tai kalifornian nörttien rekkulat;sosiaalisia konstruktioita kaikki tyynni, sanoo nihilisti!!
tämä vaan ei ole hedelmällistä, koska ei se vie eteenpäin kenenkään ajatettelua tai ymmärrystä.
minä olen ymmärtänyt blogit nimenomaan areenana, jonne löysin rantein heittää keskeneräisiä ajatuksia muiden pohdiskeltavaksi. ikävää jos sitten kommentointi menee henkilöiden (jopa kolmansien osapuolten) tölvimiseksi.
ehkä grönin olisi syytä suunnata tarmonsa artefaktimiesten kaatamiseen tieteellisillä foorumeilla. siitä vaan kunnon debatti käyntiin, niin pianhan näemme onko puhdasoppiselle tiedenäkemykselle tilausta..
Eikka:
"eikös kaikki tutkimus/tiede ole jonkinlaisten artefaktien tuottamista? isojen setien teoriat, luonnontieteilijöiden mittarit tai kalifornian nörttien rekkulat;"
Tieteen tehtävänä on selvittää, millainen maailma on. KOHTEENA on siis maailma kaikkineen.Teoriat ja mallit ovat toki artefakteja.
Teknologian KOHTEENA on artefaktien rakentaminen.
Ei HIIT ole mikään tutkimuslaitos, vaan teknologialaitos. Toki tutkimuksellisia menetelmiäkin käytetään, mutta niitä voi käyttää vaikkapa postimerkkeilijä tai rikostutkijakin.
Hauska kuulla että Lauri Gröhn kuuluu radio-ohjelmamme uskollisiin kuulijoihin. Tästä kiitollisena, vaikka sen tunnenkin sydämessäni turhaksi, kommentoin vielä kerran tätä jo käsiteltyä asiaa, vaikka en tunnekaan minulla olevan tässä suhteessa minkäänlaista todistustaakkaa.
HIIT on jo nimensä mukaisesti tietotekniikan tutkimuslaitos. Sellaisena se tutkii ja kehittää tulevaisuuden tietotekniikkaa laskennallisen ja menetelmällisen perustan, arkkitehtuurien ja teknologioiden sekä uusiin suuntiin vievien sovellutuskonseptien osalta.
Koska nämä kohteet vaikuttavat monin tavoin yksittäisten ihmisten, erilaisten yhteisöjen, yritysten ja julkisten tahojen toimintaan, HIIT tutkii myös näiden osapuolten ja tietotekniikan kaksisuuntaista vuorovaikutusta. Tätä tehdään sekä HIIT:in omissa monitieteisissä tutkimusryhmissä että harjoittamalla yhteistyötä eri ainelaitosten kanssa HY:ssä, HKKK:ssa, TAIK:issa ja monien muiden koti- ja ulkomaisten yliopistojen kanssa.
Laskennallisten menetelmien alueella toimimme yhteistyössä varsinkin "life science" -alueiden kanssa, mutta yhteistyö ulottuu myös laajaan kirjoon muita tieteitä humanistisista tieteistä eri teknisiin tieteisiin. Näillä alueillahan laskennalliset menetelmät ovat tulossa "kolmannen väylän" asemaan teoreettisen ja kokeellisen tutkimuksen rinnalle.
Kokemus osoittaa, että monitieteistä tutkimusta voi harjoittaa kestävästi vain siten, että kaikki mukana olevat tieteet voivat saavuttaa omalta kannaltaan arvokkaita tuloksia. Jos rektytoimme joukkoomme tai teemme yhteistyötä filologien, psykologien, ekonomistien, muotoilijoiden tai eri alojen insinöörien kanssa, on tutkimuksen täytettävä tietotekniikan ohella myös näiden tieteiden kriteerit kohteiden valinnan, menetelmien ja tavoiteltavien tulosten merkittävyyden osalta. Kun yhteistyötä monien näiden alojen kanssa on tehty jo vuosikausia, tässä on varmaan heidän osaltaan myös onnistuttukin: miksi yhteistyö muuten olisi jatkunut?
HIIT:in "sisäinen" monitieteisyys käynee ilmi siitä, että sen tutkijoiden vuosina 2006-2007 tekemistä väitöskirjoista kaksitoista suuntautui tietotekniikkaan ja neljä muuta muihin tieteisiin: kielitiede, oikeustiede, kognitiotiede ja teollinen muotoilu.
Gröhnin jankutus "artefakteista" on nojaa siis stereotyyppiseen ja harhaiseen kuvaan HIIT:in tutkimuksen sisällöstä. Hän ei selvästikään ole noudattanut neuvoani tutustua edes hieman tutkimukseemme ennen mielipiteittensä ilmaisemista.
Ennen muuta tuo ajattelu ei ole kovin kiinnostavaa tai hedelmällistä. Kun HIIT rakentaa "artefakteja", syntyy kiinnostavan teknologian tms. ohella myös tutkimusalustoja, jotka luovat edellytyksiä muiden tieteiden kannalta kiinnostavalle tutkimukselle tuomalla esiin eri ilmiöitä ja mahdollistamalla niitä koskevan datan keräämisen. Juuri tätä vuorovaikutusta Gröhn ei ymmärrä tai ei suostu näkemään.
Paraatiesimerkki tästä oli HIIT:in Context-projektissa kehitetty ContextPhone-ohjelmistoalusta. Paitsi että se toimi Googlen sittemmin ostaman Jaiku.com-palvelun siemenenä, sen varassa on myös tehty runsaasti käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
Gröhn pyrkii tietenkin loukkaamaan kohteitaan provokatiivisilla kommenteillaan. Hän voisi onnistua paremmin, jos ne nojaisivat hiemankin kehittyneempään ajatteluun. Kuten olen sanonut aiemminkin, on vahinko että hänen skepsisminsä on näin pahasti karannut kontrollista, kun sille olisi oikeitakin kohteita aivan riittämiin.
Oikeastaan minun pitäisikin tuntea Gröhniä kohtaan kiitollisuutta, kun hän näin on ottanut eräänlaisen Simplicissimuksen tai "tieteen Hannu Karpon" roolin tässä keskustelussa: enhän muuten olisi koskaan viitsinyt kirjoittaa esimerkiksi tätä kommenttia. Myös eräät tämän blogin lukijat ovat kertoneet, että hänen kommenttiensa tarjoama sekoitus "camp":ia ja myötähäpeää on auttanut pitämään yllä kiinnostusta blogin jatkuvaan seuraamiseen.
Hohhoijaa. Ei minulla koskaan ole ollut mitään artefakteja vastaan. Itsekin olen kehitellyt niitä ja kehittelen edellen.
Tieteenfilosofisesti vain teknologian kehittäminen ja tiede ovat eri asioita. Ei se, että kehitettyä teknologiaa voidaan käyttää myös tieteen tekemisesessä asiaa muuta. Hyvähän se vain on, jos HIIT:in artefakteista on jotain hyötyä myös varsinaisille tutkijoille. HIIT:in nimi on kyllä kaikesta huolimatta virheellinen.
Mäntylä:
"HIIT:in "sisäinen" monitieteisyys käynee ilmi siitä, että sen tutkijoiden vuosina 2006-2007 tekemistä väitöskirjoista kaksitoista suuntautui tietotekniikkaan ja neljä muuta muihin tieteisiin: kielitiede, oikeustiede, kognitiotiede ja teollinen muotoilu."
Tuohan kertoo selvästi, ettei "monitieteellisyydestä" voida puhua. Ja arvaan, että kaikki nuo neljä ovat VAIN tietotekniikan tukijuttuja. Sääli noita tyyppejä, koska heiltä puuttuu ympäriltään oikea tiedeyhteisö.
Ymmärrän kyllä Mäntylän murheen, kun joutuu rahoittajien suuntaan pitämään kulisseja. Viimeistään EU-projekteihin sortuminen osoittaa, että heikosti menee.
Ai niin tuosta Kemppinen-ohjelmasta.
Melkeimpä ällötti tuo "name dropping", "place dropping", "music dropping"...
Lauri Gröhn esittää arvioita väitöskirjojen tieteellisestä luonteesta tietämättä niistä mitään muuta kuin että ne on tehty HIIT:issä, ei edes otsikon vertaa.
Hän myös kuvittelee, että ne eri tieteenaloja edustavat laitokset, joissa työt on hyväksytty, olisivat valmiita hyväksymään väitöskirjoiksi "tietotekniikan tukijuttuja" oman alansa tieteelliset kriteerit ohittaen.
Edellinen näkemys osoittaa täydellistä itsekritiikin ja arvostelukyvyn katoamista; jälkimmäinen taas yhtä täydellistä tietämättömyyttä yliopistojen toiminnan syvimmistä periaatteista.
Näistä lähtökohdista ei voi syntyä mielekästä keskustelua.
Aha. Otetaan vaikka tämä väikkärin tehnyt:
"Oulasvirta on tutkija Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:ssä, jossa hän tutkii uuden mobiili- ja ubiikkiteknologian käytön psykologiaa."
Montako muuta hänen vertaistaan vastaavan alan asiantuntijaa HIITistä löytyy? Vai onko vain juuri tuota tukijoukkoa? Hyvä apu HIITin pääsääntöisesti harjoittamassa teknologian kehittämisessä esitutkimusten tasolla...
PS. Onko tämä vain vitsi:
"In HIIT
Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n tutkijoiden suora kanava yliopiston kolmanteen tehtävään."
Ja tämäs jos mikä on niitä "tukijuttuja":
"Aura Soininen tarttuu väitöskirjassaan patenttijärjestelmän tavoitteisiin, kehitykseen sekä vaikutuksiin tieto- ja viestintäteknologiasektorilla."
Ohoh, yllättyneenä havaitsin että pääsin tässä debatissa aivan sivullisena myös tölväystyksi.
No, otetaan huomio huumorilla vastaan. Onneksi minulla ei ole mitään intellektuaalista ja ammatillista kredibiliteettiä puolustettavana tässä yhteydessä.
Kommentoin vähän myöhässä ja aiheesta, ottamatta kantaa edeltäneeseen kommentointiin.
En oikein ymmärrä, miten Nicholsin Highlight-idea olisi mashuppien "antiteesi". Eihän mashupin tarkoituksen mitenkään ole kerätä tietoa eri sivuilta ja näyttää niitä sekaisin.
Se, että näytetään vaikka joku uutissyöte blogin sivupalkissa, google-kartta artikkelissa ja youtube-video siinä perässä ei ole mashup-tekniikkaa, vaan embed-tekniikkaa.
Mashupissa nimenomaan on ajatuksena, että käyttäjälle näkymättömästi yhdistetään yhden tai useamman muun palvelun toimintoja uudeksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi palvelu, joka näyttää halvimman lennon tietyllä välillä hakee tiedot kaikilta lentoyhtiöiltä ja suodattaa turhat (kalliit) vaihtoehdot pois. Juuri siitä mashupissa on kyse, että voidaan yhdistää tietoja siten, että ne tarjoavat jotain todella uutta, ja siihen tietysti kuuluu myös epäolennaisen karsiminen pois.
Lähetä kommentti