tiistai 18. joulukuuta 2007

Digitaalisten palvelujen tutkimus

Suomalaiset - tai siis oikeastaan Nokia - ovat viimeisen 15 vuoden aikana menestyneet hyvin tieto- ja viestintätekniikan tuotteiden tekijöinä. Tämä on hieno juttu, mutta ei itsessään vielä takaa yhtä ruusuista tulevaisuutta maapalloistuneessa maailmassa.

Tähän verrattuna olemme menestyneet vain suhteellisen vaatimattomasti ICT:n mahdollistamien palvelujen tekijöinä. IRC:in ja tekstiviestin jälkeen Suomessa ei ole syntynyt ainuttakaan todelliseen läpimurtoon yltänyttä Internet-palvelua. Mobiili-Internetin alueella todellisia jättimenestyksiä ei ole ainuttakaan: surullinen tosiasia lienee, että 3G:n "killer-sovellutus" näyttää ainakin IP-pakettien määrällä mitaten olevan Microsoft Windows. Tällä alueella tosin kukaan muukaan maailmassa ei vielä ole osunut maaliin.

Tämä heikkous näyttää vakavalta. Kohtalaisen hyvin perustein voi arvella, että tulevaisuudessa suurin lisäarvo saavutetaan nimen omaan uusien palvelujen alueella. Nokian viime kuukausina tekemät julkistukset antavat olettaa, että myös siellä ajatellaan näin. Vuonna 2008 toimintansa aloittavan tieto- ja viestintätekniikan strategisen huippuosaamisen keskittymän (ICT SHOK) tutkimuskaavailut nojaavat nekin samaan arvioon.

Mitä tietotekniikan tutkijoiden pitäisi tehdä asialle? Miten digitaalisia palveluja pitäisi tutkia?

HIIT:in piirissä on tietenkin tehty palveluihin liittyvää tutkimusta oikeastaan laitoksen alkuvaiheista asti. Kehotan lukijoita vilkaisemaan esimerkiksi vv. 2001-2003 toteutetun Between-projektin tuloksia, jotka nykypäivänkin perspektiivistä ovat jopa surullisenkin ajankohtaisia. Tämä hanke painottui uusien palvelukonseptien käyttäjäkeskeiseen kehittämiseen. Olemme edelleen sangen ylpeitä myös Context ja MC2 -projektien työstä.

Mutta mutta. Jos nämä hankkeet olivat niin hyviä, missä ne uudet palvelut sitten oikein ovat? No, Jaiku toki on olemassa, mutta sen osalta ansio kyllä kuuluu yrityksen perustaneille entreprenööreille enemmän kuin HIIT:ille itselleen. Nämä kysymykset ovat siis aiheellisia.

Olemmekin pohtineet aika tavalla palvelujen tutkimuksen kysymyksiä sekä HIIT:in piirissä että myös TKK:n (ja muidenkin yliopistojen) kollegojen kanssa. Olemme tässä saaneet innoitusta ns. palvelutieteen noususta tietotekniikan lehtien otsikoihin, suurelta osalta IBM:n ajamana. Emme ole löytäneet kokonaista vastausta, mutta luulen että käteen on jäänyt tarpeeksi vastauksen murusia jotta työ voitaisiin aloittaa. Koetan tässä koota yhteen näitä murusia.

Tärkein lähtökohta on se, että palveluja ei voi tutkia laboratoriossa, vaan ne on vietävä käyttäjiensä käsiin ja tutkittava mitä sitten alkaa tapahtua. Hyviä ideoita riittää, ja niitä voidaan tuottaa esimerkiksi Betweenissä kokeiltuja menetelmiä soveltaen. Ratkaisevaa on tehdä jotakin niille. Itse asiassa olemme sangen vakuuttuneita siitä, että hyvältä tuntuva idea on toteutettava nopeasti ja yksinkertaisesti liikaa tuumimatta: Launch first, think later! Tässä suhteessa ns. Living Labien perusajatus on oikea.

Tämä kuullostaa varmasti tavattoman epätieteelliseltä, ja kenties onkin sitä. Uskon kuitenkin, että palvelujen menestymiselle ratkaisevia palvelujen laadullisia ominaisuuksia voidaan tutkia ainoastaan tällaisen toiminnan mahdollistaman empirian ja kokeilujen kautta. Tällaisia ominaisuuksia vaikuttaisivat olevan ainakin seuraavat:

Sosiaalisten verkostojen rooli: Näyttää siltä, että palvelut "tarttuvat" käyttäjiinsä hyvin usein sosiaalisten linkkien kautta. Jos kaverisi kutsuu sinut palvelun piiriin, todennäköisyys sille että ainakin kokeilet sitä on olennaisesti suurempi kuin vaikkapa mainonnan kautta löydetyn palvelun kokeiluun. Tätä ilmiötä ei luultavasti voi tutkia muuten kuin kohtalaisen suuressa mittakaavassa.

Käyttäjien omat innovaatiot: Tekstiviesti kehitettiin alunperin operaattorin palveluviestien lähettämistä varten. Se, että siitä tuli suurmenestys, nojasi lähes kokonaan siihen että käyttäjät itse keksivät sille lähes loputtomasti uusia käyttötarkoituksia. Palvelututkijan on siis seurattava korva maassa, mitä käyttäjät palvelulla oikeastaan tekevät, huomattava käyttäjien emergoituvat oivallukset ja arjen käytännöt, ja heitettävä bensaa liekkeihin heti kun jossakin alkaa kärytä.

Palveluekonomia: Palvelu onnistuu, jos se tuottaa lisäarvoa käyttäjilleen, ja jos lisäarvo voidaan jakaa palvelun tuottamiseen osallistuvien osapuolten kesken siten että kaikilla on riittävä insentiivi olla mukana. Tässä ei ole kyse yksin rahassa mitattavasta ekonomiasta, vaan muistakin arvoista.

Identiteetit, yksityisyys, luottamus: Varsinkin yhteisöpalveluissa käyttäjät haluavat tuoda identiteettinsä esiin ja jakaa sisältöjä ja elämyksiä toisten käyttäjien kanssa. Siltikin heidän yksityisyyttään on varjeltava ja pyrittävä luomaan edellytykset luottamuksen syntymiselle. Nämä ovat tavattoman vaikeita asioita, joiden tutkiminen tuntuu myös edellyttävän empiriaa ja kokeita.

Tekninen skaalautuvuus: Mitä tapahtuu, kun palvelu kasvaa mittakaavasta toiseen, esimerkiksi kymmenistä tuhansista miljooniin? Tämä on hankala ja kamalan pragmaattinen aihepiiri, jota on vaikea tutkia. Voi olla, että vain Googlen ja Amazonin kaltaiset yritykset, joiden elämänlankana on todella skaalautuvan palvelualustan rakentaminen ja ylläpitäminen, voivat tehdä oikeasti vaikuttavaa työtä tällä alueella. Yliopistolle tämän aihepiirin osalta kenties mielenkiintoisinta on tutkia uudentyyppisiä, esimerkiksi P2P overlay -tekniikoihin nojaavia palveluarkkitehtuureja todellisten palvelujen yhteydessä.

Tässä on siis aika paljon tutkimista. Tämä on vieläpä sillä tavalla epäkiitollista, että työtä on tehtävä aika paljon ennenkuin mielenkiintoisia tuloksia voi edes odottaa. Myös IPR-asioiden hoitaminen on haasteellista, koska yritykset herkästi ja ymmärrettävästi tulevat varovaisiksi kun aletaan tutkia kukaties lähellä kaupallista hyödynnettävyyttä olevia asioita. Ihan pienessä mittakaavassa tällaista tutkimusta ei voi tehdä, koska tarvitaan monenlaista osaamista kenttä- ja empiirisistä menetelmistä data-analyysiin ja palveluteknologiaan asti.

Siltikin tällaiselle tutkimukselle on selkeä tilaus, ja aiomme ryhtyä töihin. Odotamme lopullista rahoituspäätöstä ensimmäiselle tätä koko aluetta tavoittelevalle hankkeelle näinä päivinä.

32 kommenttia:

Lauri Gröhn kirjoitti...

Mäntylä:
"Tässä on siis aika paljon tutkimista. Tämä on vieläpä sillä tavalla epäkiitollista, että työtä on tehtävä aika paljon ennenkuin mielenkiintoisia tuloksia voi edes odottaa. Myös IPR-asioiden hoitaminen on haasteellista, koska yritykset herkästi ja ymmärrettävästi tulevat varovaisiksi kun aletaan tutkia kukaties lähellä kaupallista hyödynnettävyyttä olevia asioita."

Tuskinpa kyse on mistään "tutkimuksesta". Esiselvityksiä ja prototyyppejä veikkaan. Teknologian kehittämistä siis. Artefaktien rakentelelua.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Ymmärrän tavallaan Gröhnin skepsismin, koska tarkoittamani tutkimusote ei ole tietotekniikan tutkimuksessa kovinkaan tyypillinen.

Prototyyppejä todellakin on laadittava, mutta ne eivät ole päämäärä itsessään vaan väline sen tutkimiseen, minkälaisia ilmiöitä liittyy palvelujen löytämiseen, niiden käyttöön ottamiseen, niiden muokkautumiseen osaksi erilaisia käyttäjien arjen toimia ja tehtäviä ja niiden evoluutioon käyttäjien ja eri osapuolten oivallusten ja oppimisen kautta.

Prototyyppi edustaa tavallaan hypoteesia näistä ilmiöistä ja niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta, ja on samalla instrumentti niiden näkyväksi tekemiseen. Jos tavoiteltu ilmiö on vaikeasti havaittava, on protojen tietenkin oltava riittävän hyviä ja kokeiden riittävän laajoja ja pitkäaikaisia, jolloin tarvittavaa teknologiaakin on varmaan kehitettävä.

Tuleeko tästä "tiedettä"? Minulle hyvän tieteen tunnusmerkkeihin kuuluu voimakkaiden ja uskottavien selitysten löytäminen havaituille ilmiöille. Tulee varmaan viemään aika kauan, ennen kuin tällaisia voidaan todella löytää muille kuin aika kapeasti rajattuihin palvelukonteksteihin liittyville ilmiöille. Tällaisillakin tuloksilla voi kuitenkin olla käytännöllistä arvoa ohjenuorina todellisten palvelujen kehittäjille.

Lauri Gröhn kirjoitti...

Mäntylä:
"Tuleeko tästä "tiedettä"? Minulle hyvän tieteen tunnusmerkkeihin kuuluu voimakkaiden ja uskottavien selitysten löytäminen havaituille ilmiöille."

Mille ihmeen "ilmiöille"? Ja kaikki tuollaiset artefaktikokeilut kaatuvat viimeistään siihen, ettei käyttäjien oppimistyylejä/kommunikointityylejä oteta huomioon. Eikä HIIT:llä olisi sellaiseen pätevyyttäkään.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Jos Gröhn ei pysty näkemään ylläolevasta vastauksestani mistä ilmiökentästä tässä voisi olla kyse, en voi häntä enempää auttaa. Hänen viittauksensa "oppimistyyleihin" ja "kommunikaatotyyleihin" on jonkinlaista kyökkipsykologiaa, joka ei edes raapaise pintaa. HIIT:in kykyä tällaiseen tutkimukseen on parasta arvioida tulosten ja aikaisemman työn perusteella. Kummastakaan Gröhn ei taida olla ollenkaan perillä.

Lauri Gröhn kirjoitti...

Niinpä. KÄyttöliittymien ongelma on aikojen alusta ollut se, ettei eri oppimis/kommunikointityylejä ole otettu suomioon. Sama ongelma on tietokoneavusteisessa oppimisessa. Ja palvelutieteessä jos missä. Kuvaa on, etteivät teknikot arvosta asiaa, kun eivät edes ymmärrä mistä on kyse. "Palvelutiede" terminä tuo mieleen käsityötieteen. Teknikoiden tehtailema tiede ei koskaan voi olla tiedettä, vaikka byrokratiasyistä termi liitetäänkin touhuiluun. Käytän taas tuota vanhaa metaforaa:

Jos tehdään palveluja kissoille, ei siitä koirille ole paljoa iloa ..

Martti Mäntylä kirjoitti...

Niin sanottuja "oppimistyylejä" tutkittiin kasvatustieteen piirissä aika tavalla varsinkin 80-luvulla, josta Gröhnin tiedot kenties ovat kotoisin. Sittemmin koko käsitettä on kritisoitu ja tultu siihen tulokseen se ei ole robusti: "oppimistyylejä" kokeellisesti havaittavana ilmiönä ei ole olemassa.

Kyökkipsykologiaan, johon myös termi "kommunikaatiotyyli" kuulunee, ilmaus toki on jäänyt. Noiden käsitteiden varaan ei kuitenkaan voi rakentaa juuri mitään, varsinkaan kiinnostavia selityksiä digitaalisen vuorovaikutuksen yhteydessä esiintyville ilmiöille.

Mitä "palvelutieteeseen" tulee, olen kyllä itsekin skeptinen; tarkka lukija huomasi, että puhuin blogissa "ns. palvelutieteestä". Kuten aiemmassa kommentissani sanoinkin, oikeaa palvelutiedettä meillä tuskin voi olla vielä pitkään aikaan. Sitä ennenkin palveluja on kuitenkin kehitettävä, ja tutkimusta harjoitettava. Uskon sen kautta voidaan löytää, nimetä ja ymmärtää kiinnostavia ilmiöitä.

Lauri Gröhn kirjoitti...

Oppimistyylit ovat käytännössä sama asia kuin kommunikaatiotyylit. Eivät uusi asia, mutta yhä ajankohtaisempia. Tietokonemiehet eivät ole koulutuksensa yksipuolisuuden vuoksi ole ymmärtäneet asian merkitystä eikä HIITillä pätevyyttä käyttöön. Tyylien huomiointi monimutkaistaa asioita. Suomessa ei myöskään suoritettu validointia testeille. Malleja useita, joista osa populaari hömppää.

http://www.lsda.org.uk/files/PDF/1543.pdf

ville kirjoitti...

Jotenkin kommenteista löyhkää, että tiede ja tutkimus olisivat sama asia. Tutkimus on tiedon tuotantoa, tiede on yksi kiljoonista tiedon tuotannon menetelmistä. Mielestäni HIITin, joka teoriassa sijaitsee akateemisten instituutioiden ulkopuolella, tulee kokeilla erityyppisten tietojen tuottamistapoja.

Loppuun visainen kysymys herroille: voiko 'huonoon' tutkimukseen nojautuen tuottaa hyviä lopputuloksia?

Lauri Gröhn kirjoitti...

No ei. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiede

Loppukysymyksen suhteen suosittelen tutustumaan serendipiteetin käsitteeseen:

http://en.wikipedia.org/wiki/Serendipity

Mutta tuo HIIT tekee pääasiassa teknologian (artefaktien) kehittämistä ja teknologian kehittämistä tukevaa selvitystyötä.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Me olemme HIIT:issä olleet jo useita vuosia sillä kannalla, että ihminen-kone vuorovaikutuksen tutkimusta on harjoitettava robustien, toistettavissa olevien tutkimusmenetelmien kautta esiin tulevien kognitiivisten (ja osin neurofysiologisten) ilmiöiden pohjalta, kuten attentio, muistin toiminta, havainto-aktio koordinaatio (Fitt's Law) ja kognitiivisten resurssien allokointi keskenään kilpaileviin kohteisiin (timesharing).

Normaalien laboratoriomenetelmien jatkoksi olemme tällaisten ilmiöiden tutkimista varten kehittäneet tutkimusmenetelmiä ja -välineitä, jotka soveltuvat myös naturalistisiin konteksteihin. Ihminen-ihminen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen viestinnän ilmiöihin taas olemme parin viime vuoden ajan soveltaneet myös sosiaalipsykologian ja vuorovaikutustutkimuksen käsitteitä ja menetelmiä. Näin saatavan datan analysointiin HIIT:istä löytyy sangen runsaasti menetelmäosaamista.

Kuten Gröhnin esille googlaama raportti kertoo, on ns. "oppimistyylien" status kauniisti sanoen erittäin suspekti. En näe mitään lisäarvoa tällaisen hataran käsitteen käyttämisestä. Se että hän edelleen tyrkyttää tätä sekametelisoppaa kertoo, miten olemattoman asiantuntemuksen pohjalta hän heittelee mielipiteitään.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Ad Ville: Lyhyt vastaus: eipä juuri.

Pidempi vastaus: Tietenkin jossakin määrin "hyvään" tulokseen voi päätyä onnekkaan sattuman tai oivalluksen kautta. Kummatkin ovat sangen harvinaisia, ja oma kokemukseni on että ne edellyttävät taustalleen ankaraa valmistautumista ja uurastusta. Todellisia kirkkaan, kaikkinäkevän oivalluksen hetkiä uralleni on sattunut noin kolme kappaletta, ja niiden yhteiskesto kellolla mitaten on ollut tuskin viittä minuuttia. Olen ymmärtänyt, että minun kannattaa olla tähän tyytyväinen.

Kuten sanoin yllä, hyvä tiede tuottaa uskottavia ja ilmaisuvoimaisia selityksiä havaituille ilmiöille. Viime kädessä "uskottavuuden" ja "ilmaisuvoiman" mittareina ovat toisten tutkijoiden luottamus tuloksiin, siis peer review. Tässä auttaa kovasti, kun tutkimus on menetelmien osalta uskottava ja läpinäkyvä, argumentaatio on kunnossa, ja käsitteistö kestää kritiikkiä. Eli siis sovelletaan tieteellisiä menetelmiä.

Eri juttu sitten on, että emme ole pelänneet yhdistellä menetelmiä ei-standardilla tavalla tai ottaa käyttöön epätavallisia menetelmiä silloin kuin se tuntuu tarpeelliselta hankalan ilmiön esiinsaamisen kannalta. Mieleen tulee hanke, jossa kokeilimme interaktiivisen teatterin ja dramaturgisen analyysin soveltamista käyttäjien tutkimiseen. Tässä otimme tietoisesti tulosten validiteettiriskin, jota pyrimme pienentämään soveltamalla näiden rinnalla myös tutumpia menetelmiä.

Anonyymi kirjoitti...

Mäntylä:
" raportti kertoo, on ns. "oppimistyylien" status kauniisti sanoen erittäin suspekti. En näe mitään lisäarvoa tällaisen hataran käsitteen käyttämisestä. Se että hän edelleen tyrkyttää tätä sekametelisoppaa kertoo, miten olemattoman asiantuntemuksen pohjalta hän heittelee mielipiteitään."

Tuo meta-analyysi käsittelee oppimismallien käyttöä opetuksessa. Ongelmaksi katsotaan se, etteä malleja on paljon (13) osa kaupallisia eikä yhteistyötä kilpailevien suuntien välillä ole. Tu ei suinkaan merkitse, etteikö oppimistyylejä olisi ja etteikö niillä olisi merkitystä. Yllämainituista syistä kehitys ei vain ole optimaalista.

HIITin kannalta ongelmana "tutkimustyössä" on, että kehitetään artefakteja vain kissoille, kun käyttäjinä on myös koiria jne.

Mäntylä:
"että ihminen-kone vuorovaikutuksen tutkimusta on harjoitettava robustien, toistettavissa olevien tutkimusmenetelmien kautta esiin tulevien kognitiivisten (ja osin neurofysiologisten) ilmiöiden pohjalta, kuten attentio, muistin toiminta, havainto-aktio koordinaatio (Fitt's Law) ja kognitiivisten resurssien allokointi keskenään kilpaileviin kohteisiin (timesharing)."

Eivät nuo mainitut mitään "menetelmiä" ole.

Tekniikan miesten "tutkimuksen" (= artefaktien kehittelyn) ongelmana on liian usein, että lähdetään keinoista eikä ongelmista. Tai sitten siitä, minkä uskotaan kiinnostavan rahoittajia. Projektin päättyessä päätulos on liian usein ideajoukko seuraaviin projekteihin ilman että olisi juuri mitään muuta saatu aikaiseksi.

Tuollaista teknikoiden harjoittamaa "tutkimusta" tehdään kaikkialla maailmassa, ei vähinten EU:n "tutkimusohjelmissa". Kansainvälisiä vertaisarvioituja lehtiäkin löytyy kasapäin. Teknikot vertaisarvioivat toisiaan ja sanovat sitä tutkimukseksi...

Martti Mäntylä kirjoitti...

Gröhn kirjoittelee kissoista ja koirista, mutta me olemme kiinnostuneita ihmisistä tietotekniikan käyttäjinä. Eivät ihmiset jakaannu erilaisiin ryhmiin ollenkaan noin yksinkertaisesti.

Attentio, muistin toiminta, kognitiiviset resurssit jne. ovat todellisia, erilaisissa kokeissa esiin tulevia ilmiöitä. Niistä voidaan kehittää malleja ja teorioita joilla on ennustusvoimaa ja selityskykyä. Niiden pohjalta voidaan ymmärtää vuorovaikutusta ja johdella sille suunnitteluperiaatteita. Sama koskee ihmisten välisen kommunikaation ilmiöitä.

Itse olen tietenkin pohjimmiltani "tietokonemies" ja "artefaktamaakari", kuten Gröhn niin sattuvasti muotoilee. Tässä tarkoitettua tutkimusta teemme kuitenkin monitieteisissä ryhmissä ja konsortioissa, joissa on mukana kognitiotieteen, psykologian, sosiopsykologian ja sosiologian koulutuksen saaneita tutkijoita. Lisäksi mukana on myös talous- ja oikeustietellistä osaamista.

Gröhnin salaliittoteoriat jätän oman arvoonsa. On tosiaan vahinko, että hänen skepsisminsä on kokonaan erkaantunut reaalimaailmasta, koska sille kyllä löytyisi oikeitakin kohteita.

Anonyymi kirjoitti...

Mäntylä:
"Gröhn kirjoittelee kissoista ja koirista, mutta me olemme kiinnostuneita ihmisistä tietotekniikan käyttäjinä. Eivät ihmiset jakaannu erilaisiin ryhmiin ollenkaan noin yksinkertaisesti."

Tekniikan miehille metaforatkin tuottavat ongelmia. Ihmistieteiden malleja voivat soveltaa vain niihin perehtyneet ihmiset.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Kissa-koira metafora on yksinkertaisesti väärä ja harhaanjohtava. Onko tämä tosiaan väännettävä rautalangasta? Kissa ja koira ovat kaksi eri lajia, jotka ovat epäilemättä jo lähtökohtaisesti erilaisia kognitiivisten kykyjensä osalta.

Tällaisilla metaforilla Gröhn vain projisoi ties mitä omia stereotypioitaan muka ohjenuoraksi interaktion tutkimukselle. Juuri stereotyyppinen ajattelu, jonka pohjalta muka pitäisi kehittää palveluita "mökin mummoille" ja "tavallisille tumpeloille", on ammuttava alas tutkimuksen keinoin.

Anonyymi kirjoitti...

LG:
"Tuollaista teknikoiden harjoittamaa "tutkimusta" tehdään kaikkialla maailmassa, ei vähinten EU:n "tutkimusohjelmissa". Kansainvälisiä vertaisarvioituja lehtiäkin löytyy kasapäin. Teknikot vertaisarvioivat toisiaan ja sanovat sitä tutkimukseksi..."

Johon Mäntylä:
"Gröhnin salaliittoteoriat jätän oman arvoonsa. On tosiaan vahinko, että hänen skepsisminsä on kokonaan erkaantunut reaalimaailmasta, koska sille kyllä löytyisi oikeitakin kohteita."

Vilkaisin HIIT:n laajan (Tekesiltä runsaat puoli miljoonaa) mc2 projektin julkaisuja loppuraporttia edeltävältä vuodelta. Konferenssiraportteja ja worshoppeja. Ainoa lehti Presence, jota ei oikein tieteelliseksi sanoa:

"About PRESENCE: Teleoperators and Virtual Environments
The first academic journal for serious investigators of teleoperators and virtual environments, Presence is filled with stimulating material applicable to these advanced electromechanical and computer devices. Incorporating perspectives from physics to philosophy, Presence appeals to a wide audience - particularly mechanical and electrical engineers concerned with teleoperators; those interested in virtual environments, including computer scientists, high-tech artists, and media people; and psychologists involved in the study of human-machine interfaces and sensorimotor/cognitive behavior. "

Hohhoijaa...

Martti Mäntylä kirjoitti...

Jouduttuaan umpikujaan Gröhn yksinkertaisesti vaihtaa puheenaihetta. En tietenkään muuta häneltä odottanutkaan; minulle riittää että muut tämän blogin lukijat näkevät mistä on kyse. Kovin korkeatasoista keskustelua tämä tietenkään ei ole.

Koska näin Joulun alla on oltava kiltti, kiitän Gröhniä siitä että hän sentään on vilkuillut yhtä HIIT:in tutkimushanketta. Soisi että hän muutenkin ottaisi selvää asioista, joista kirjoittelee. Samassa kiltteyden puuskassa jatkan vastaamista tästä uudestakin aiheesta.

MC2 oli laaja integroiva hanke, joka haki impaktia monella eri tavalla julkaisujen ohella. Kun hanke on tuotti viitisenkymmentä julkaisua, joiden joukossa oli vuoden 2006 parhaaksi tietotekniikan väitöskirjaksi valittu työ, ei tässäkään suhteessa kyllä ole valittamista. Julkaisuja hankkeen tuloksista syntyy edelleen.

Tietotekniikan tutkimukselle on tyypillistä, että julkaisut painottuvat konferensseihin varsinkin alueilla, joilla ei ole vakiintuneita tieteellisiä lehtiä. Sitäpaitsi parhaat konferenssit, esimerkiksi CHI, ovat hyvin selektiivisiä ja arvostettuja.

Anonyymi kirjoitti...

Mäntylä:
"joiden joukossa oli vuoden 2006 parhaaksi tietotekniikan väitöskirjaksi valittu työ,"

Silmäilin tuota artefaktiikan väikkäriä, jonka artefaktimiehet ovat palkinneet.

Yritin etsiä metodeita, joilla käyttäjäkokemuksia oli kerätty ja analysoitu, mutta sellaisia ei tuosta kokoelmaväikkäristä löytynyt. Viitattiin yhteen projektiin, joka taas on ollut yhteistyössä parin muun projektin kanssa. Olisiko mahdollista saada linkkejä niihin teksteihin, jotka raportoivat käytetyt metodit?

Martti Mäntylä kirjoitti...

Risto Sarvaksen väitöksen fokuksena oli näppäilykuvien metadata, varsinkin sosiaalinen metadata ja se mitä käyttäjät sillä tekevät. Gröhnin käsittein siis "artefakta", mutta myös eräät "ilmiöt" jotka liittyvät tuohon "artefaktaan" tai sen soveltamiseen. Käyttäjäkokemuksen tutkiminen muuten ei ymmärtääkseni ollut työn fokuksena.

Relevantteja papereita voinee löytää DCC- ja UIX-tutkimusryhmien omilta sivuilta, niissä rajoissa kuin voimme jaella muualla jo julkaisuja papereita elektronisessa muodossa. Menetelmistä julkaistaan papereita kuitenkin aika vähän semmoisenaan, vaan osana johonkin ilmiöön tai konstruktioon kohdistuvaa kokonaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Mäntylä:
"Käyttäjäkokemuksen tutkiminen muuten ei ymmärtääkseni ollut työn fokuksena."

Ohhoh! Väikkärin tiivistelmästä:

"Tämä väitöskirja tutkii median hallintaongelmaa käyttäjäkeskeisestä näkökulmasta, jossa lähtökohtana on näppäilyvalokuvaus. Tässä työssä rakennettiin kolme peräkkäistä järjestelmää: MMM-1, MobShare ja PhotosToFriends. Kukin näistä järjes-telmistä evaluoitiin kattavilla käyttäjäkokeilla, joiden tavoitteena oli laajentaa ymmärrystä ihmisten mobiilikuvien käytöstä sekä metatiedosta. Järjestelmien rakentamisesta ja niihin liittyvistä käyttäjäkokeista saadut tulokset voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensiksi, tulosten kautta voidaan paremmin ymmärtää mobiilikuvien sosiaalista käyttöä: mitä kuvattiin, keille kuvia jaettiin ja minkälaista sosiaalista toimintaa syntyi. Toiseksi, tuloksia voidaan käyttää kuvienjakojärjestelmien suunnittelussa: gallerioiden käyttö, jakamisen kontrollointi, keskustelun tukeminen sekä tietoisuus ja tiedottaminen sosiaalisesta aktiivisuu-desta. Kolmanneksi, mitä seuraamuksia kahdella edellisellä kohdalla on metatiedon suunnittelulle."

Toinen lainaus väikkäristä:
"On the same note, I would like to thank Professor Martti Mäntylä for always having time to listen to a variation of problems or ideas, and creating and directing a research institute that is the best place possible to do research on information technology."

Mäntylä: "... ymmärtääkseni ..."

Muistelen muuten kuinka tuon surullisen kuuluisan "kansallisen" multimediaohjelman (KAMU) yhdessä esikokouksessä kyselin Nokian mieheltä käyttäjäkokemuksien testaussuunnitelmaa ja sain paheksuvia kommentteja. Tapanahan on ollut, että uusie vempain tai softa annetaan siitä kiinnostuneiden leikkikaluksia ja leikkivaiheen päätyttyä sitten vaivihkaa käyttäjiltä tiedustellaan että miltä tuntui.

Pieni hauska yksityiskohta (menestystarina?) tuosta väikkäristä:

"Although the main lessons learned from MMM-1 tend to be lessons learned from design mistakes, one success was significant. The pictures taken with the phone showed a new photography behavior: the kind of pictures taken because the camera was always with."

Niinpä niin....

Martti Mäntylä kirjoitti...

Niin, kuten sanoin, työn kohteena olivat näppäilykuvat, niiden metadata ja tämän kautta aukeavat kuviin liittyvät sosiaaliset ilmiöt. Risto Sarvas sanoo olennaisesti saman asian esipuheessaan. Käyttäjäkokemus laveassa ja kokonaisessa mielessä ei siten ollut tämän työn fokuksena.

Anonyymi kirjoitti...

Väikkäristä: "Kukin näistä järjestelmistä evaluoitiin kattavilla käyttäjäkokeilla"

Mäntylä: "...kuviin liittyvät sosiaaliset ilmiöt...Käyttäjäkokemus laveassa ja kokonaisessa mielessä ei siten ollut tämän työn fokuksena.

Siis "käyttäjäkokemukset" joissa käyttäjät ovat sivuroolissa. Hohhoijaa! Artefaktimiesten perinne jo pari vuosikymmentä. "Me vaan tykätään väsätä artefakteja". Ja artefaktimiehet sitten jakelevat palkintoja toisille ja pitävät "tieteellisiä" konferensseja ja julkaisevat "tieteellisiä" artikkeleita.

Ei ihme ettei ala ole paljoakaan edistynyt käyttäjien kannalta.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Gröhn ei näytä ymmärtävän, että väitöstyöllä on oltava jokin fokus. Tällä työllä se oli tällainen, ja minusta se oli Ristolta erinomainen ratkaisu. Aiempi Anu Kankaisen väitöstyö sen sijaan suuntautui nimen omaan käyttäjäkokemukseen isompana kokonaisuutena. Tämänkaltainen tutkimuslinja on sittemmin jatkunut TAIK:in Teollisen muotoilun osaston tutkimuksessa, johon se mielestäni sopiikin erinomaisesti.

Suosittelen Gröhnille edelleen perehtymistä aiheisiin joista hän kirjoittelee. Nyt hänen kommenttinsa kumpuavat stereotyyppisestä ajattelusta, joka yhdistyy tietämättömyyteen ja itsekritiikittömyyteen.

Anonyymi kirjoitti...

Yritän juuri perehtyä yhteen huolestuttavalta näyttävään tapaukseen.

Kysynpä seuraavaksi, kuka tai ketkä yhteiskuntatutkimukseen pätevät professoritason henkilöt ovat toimineet Sarvaksen työn ohjaajina ja ketkä tarkastajina työn tältä osin. Kokoelmaväikkärin johdannon tiedosta tämä ei selviä helposti.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Sarvaksen valvojana toimi professori Reijo Sulonen TKK:sta ja ohjaajana professori Marko Turpeinen HIIT:istä ja KTH:sta. Esitarkastajat olivat professori Ilpo Koskinen TAIK:ista ja Dr. Mor Naaman Yahoo! Research Berkeleystä.

Anonyymi kirjoitti...

Artefaktimiehiä vastaväittäjä mukaanlukien poislukien Koskinen, joka edustaa teollista muotoilua. Juuri tätä olen edellä ja toisaalla kritisoinut.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Lauri Gröhniltä taisi jäädä huomaamatta, että prof. Koskinen on HY:ssä koulutuksensa saanut sosiologi, joka suunnittelutieteen ohella on tehnyt töitä myös eräiden ydinsosiologiaan liittyvien teemojen alueella. Hän on myös HY:n dosentti.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli kyllä tiedossa:

"VTL Ilpo Koskinen:

'Managerial Evaluations at the Workplace: An Ethnographically Situated Conversation Analytic Study of Evaluations in a Research Institute'

Vastaväittäjä: professori Deirdre Boden (Copenhagen Business School)

Ilpo Koskinen on toiminut assistenttina yleisen valtio-opin laitoksessa. Tällä haavaa hän hoitaa professorin virkaa Taideteollisessa korkeakoulussa."

Martti Mäntylä kirjoitti...

Voisikohan Gröhn muotoilla jonkin johtopäätöksen juuri googlaamansa, hänelle ilmeisesti aivan uuden tiedon pohjalta?

Anonyymi kirjoitti...

Kun kerran kysyit tuosta henkilöstä.

Assistentti valtio-opissa ainoinaan, nyt kuluttajatalouden dosentti valtsikan puolella, tukiaineessa ja siis professori TAIKissa, joka ei ole TIEDEKORKEAKOULU. Kuluttajatalouden professuuri on toisella henkilöllä ja - maatalous-metsätieteellisessä.

Siis tuolla esitarkastajalla.

Toinen esitarkastaja, valvoja, ohjaaja ja vastaväittäjä OVAT kaikki noita artefaktimiehiä.

Tikulla pitää kaivaa HIITistä kaivaa ei-artefaktiikan miehiä.

Anonyymi kirjoitti...

[url=http://www.pi7.ru/seks-sekrety/1713-eroticheskaya-igry-ty-on-i-ego-lyubimaya-kinozvezda.html ]Молчание - золото?:((( [/url]
Года 3-4 назад одногруппники называли нас с подружкой хохотушками: смеялись с ней не переставая. Теперь я буквально не смеюсь. Не могу. Просто не забавно. Чтобы не казаться букой, находясь в какой-либо фирмы, улыбаюсь и смеюсь через силу. Раньше это получалось просто, в последнее время удается все труднее. Смотрю на других, когда они смеются, и даже немножко завидую. Что же не так? А я так хочу вновь смеяться, весело и беззаботно.

Unknown kirjoitti...

Since there are assorted poor sellers abnormally over the Internet who advertise bargain affected or replica affluence Franck Muller watches adage that they are originals, you'd bigger aggregate abundant advice and apprentice something to analyze the affected from the authentic. After all, acclimated items don't beggarly that there are damaged or crafted by others added than the aboriginal manufacturers.