Joost-mietteitä

Luin eilen Digitodayn uutisen, että kohuttu Joost-palvelu on lopultakin avattu beta-versioisena yleisölle. Se soveltaa P2P-teknologiaa videomuotoisen sisällön jakeluun Internetissä. Palvelu on sillä tavalla suljetu, että käyttäjät eivät voi jakaa omia videoitaan; sen sijaan he voivat jakaa kavereittensa kanssa "ohjelmatietoja" ja itse laatimiaan koosteita, "kanavia".

Ennakkokohu johtui varmaan paljolti siitä, että palvelun takana ovat Janus Friis ja Niklas Zennström, joiden meriitteihin kuuluvat Kazaa ja Skype. Herrat ovat siis P2P-guruja, jotka ovat mullistaneet maailmaa jo pariin otteeseen ja samalla tulleet sangen varakkaiksi. Kun Joostin kehittäminen alkoi vuonna 2006, he arvatenkin tiesivät mitä olivat tekemässä ja saattoivat todennäköisesti itse rahoittaa koko hankkeen.

Tämä kaikki herättää minussa hieman kitkeriä tunteita, kun muistelen keväällä 2004 TEKES:ille tekemäämme hanke-ehdotusta, jonka nimi oli P2PdigiTV, eli pidemmin Multimedia Distribution for Heterogeneous Terminals on Unmanaged Peer-to-Peer Networks.

Tarkoituksena oli olennaisesti tehdä digipääte, joka voisi muodostaa P2P-verkon toisten samanlaisten päätelaitteiden kanssa. Ensin piti selvittää, onko tämä ylimalkaan teknisesti mahdollista, ja sitten sitä, miten tämä voitaisiin tehdä tavalla joka olisi myös kaupallisesti kiinnostavaa eri osapuolten kannalta, esimerkiksi Creative Commons -lisenssijärjestelmää soveltaen.

No, TEKES ei sitten kumminkaan rahoittanut hanketta, olennaisesti kaiketi sen takia että hakukohteena olleessa teknologiaohjelmassa oli rahaa aika niukalti, ja koska emme ponnistuksistamme huolimatta saaneet hankkeelle riittävän laajaa teollisuuskonsortiota. Taisi olla niin, että varsinkin teleoperaattorit vierastivat koko P2P-teknologiaa. En siis erityisesti soimaa TEKESiä tästä päätöksestä, joka varmaan oli heidän kriteeriensä ja valtuuksiensa mukainen.

(Niin, kaikki HIIT:in hakemukset eivät todellakaan saa rahoitusta, vaikka aiemmista tämän blogin teksteistä näin voisi päätelläkin.)

En tietenkään väitä, että olisimme keksineet Joostin. Mutta jotakin me olisimme varmaan tehneet sellaista, mikä ei sitten toteutunut. Hampaat irvessä me kuitenkin laadimme seuraavan talven aikana toimivan prototyypin järjestelmästä hankkeen ideamoottori Tommo Retin ohjaamien opiskelijoiden voimin, siis lähes "ilmaiseksi". Sitä me sitten demonstroimme eri osapuolille, jotka osoittivat vaihtelevan tasoista innostusta; sitä suurempaa, mitä pienemmät edellytykset niillä oli rahoittaa hankkeen jatkoa. Lopulta saimme EU:lta tukea samansuuntaiseen hankkeeseen vuonna 2006, mutta tietenkään Joostin kaltaista massapalvelua emme nyt enää voi tai aio tehdä.

Miksi tämä tarina?

Tutkijaa tietenkin harmittaa vietävästi, kun tilaisuus tehdä jotakin uutta ja merkittävää menee ohi, tai sen hyödyntäminen jää puolitiehen. Toisista palkinnoista tai pistesijoista ei ole tässä lajissa mitään iloa. Olen kylläkin ylpeä viime vuoden aikana EU:n rahalla tekemästämme työstä, joka kurkottaa paljon Joost-teknologiaa pidemmälle, mutta kuitenkin ... olisimme voineet tehdä tätäkin jo vuonna 2005 tai 2006.

Ennen muuta jään kuitenkin ihmettelemään, mikä on se ero joka selittää sen miksi esimerkiksi ruotsalaiset toimijat tuottavat toistuvasti maailmanluokan innovaatioita, kun Suomessa samanaikaisesti ei synny juuri mitään erityisen merkittävää. Kyllä me vuonna 2004 uskoimme tähän ideaan, mutta miksi se ei lentänyt?

Osaamisessa tai luovuudessa ei ole eroa ainakaan suomalaisten tappioksi. Tämän osoittanee jo se että HIIT samoina vuosina tuotti Jaiku.com -palvelun, jota voinee pitää maailman ensimmäisenä mobiilina Web 2.0 -palveluna ja pari muutakin kaupalliseksi innovaatioksi edennyttä ideaa. Eivät ne häpeä hitustakaan Joostin rinnalla.

Kysymys on kasvanut mielessäni, koska olen viimeisten 1-2 vuoden aikana tullut yhä vakuuttunemmaksi, että jokin iso uusi juttu on aivan käden ulottuvilla: eri teknologiat ja menetelmät ovat kypsyneet ja tekevät melkein mahdolliseksi laatia aivan uudenlaisia palveluja, joilla voisi olla edellytykset tekstiviestin kaltaiseen läpimurtoon. Jotakin tällaista uskonee Nokiakin, joka sijoitti sangen paljon rahaa karttoihin. Toivottavasti niistä löytyy oikea polku tulevaisuuteen.

Niin, mikä se ero on? Mitä pitäisi tehdä eron umpeen kuromiseksi ja mieluiten muiden edelle menemiseksi? Tätä alkaa miettiä Kauppa- ja teollisuusministeriön syyskuun lopussa asettama arvovaltainen innovaatiostrategian johtoryhmä, joten minun ei ehkä pitäisi virkamiehenä pohdiskella tällaisia asioita, vaan odottaa valoa ylhäältä, tai osallistua strategian laatimistalkoisiin.

Ymmärrän kyllä että uusi hallitus haluaa selvitellä asioita ennen toimiin ryhtymistä, mutta jään kuitenkin miettimään, eikö Suomessa jo ole tehty strategioita useammankin hallituskauden tarpeiksi. Itse työhön olisi jo kiva ryhtyä.