lauantai 9. helmikuuta 2008

Living Labs: kriittistä arviointia

Digitaalisten palvelujen tutkimuksesta ei voi puhua pitkään ilman että keskusteluun ilmestyy termi "Living Lab". Suomeen niitä on kuulemma noussut puolisen tusinaa, Eurooppaan peräti kuutisenkymmentä. Mistä on oikein kyse?

Termi on peräisin MIT:n arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun professori William Mitchelliltä, jonka mukaan Living Labs represent a user-centric research methodology for sensing, prototyping, validating and refining complex solutions in multiple and evolving real life contexts.

Tarkoituksena on siis luoda metodiikka, jolla voitaisiin päästä läheiseen vuorovaikutukseen todellisten käyttäjien kanssa heidän todellisessa käyttötilanteissaan ja sen kautta tunnistaa, kehittää, kokeilla ja hioa ratkaisuja esiinnouseviin monisyisiin ongelmiin.

Aihetta koskevassa esityksessään IST-konferenssissa vuonna 2006 Atos Origin -konsulttiyrityksen asiantuntija Nuria di Lama pyrki ilmaisemaan Living Lab -konseptin luonnetta alla olevalla kuvalla, jossa se on rinnastettu muihin tekniikan ja käyttäjien kohtaamiseen tarkoitettuihin lähestymistapoihin.


Hänen mielestään konsepti siis tasapainoilee kuvan akselien puolitiessä. Kyse on yhtä lailla suunnittelemisesta kuin testaamisestakin; kohteena ovat tuotteet ja palvelut, jotka eivät ole aivan raakileita, mutta eivät valmiitakaan.

Tämä "sekä-että" -luonne näyttää kuitenkin johtaneen termin inflaatioon: melkein mitä tahansa toimintaa, jossa tekniikka ja sen tarkoitetut käyttäjät kohtaavat, on alettu kutsua "living labiksi". Siten ilmaisua on alettu käyttää kattamaan koko kuvan alue, ja sen merkitys on hämärtynyt lähes tyhjäksi.

Onko "Living Lab" -käsitteellä ylimalkaan jokin hyödyllinen ja omaleimainen merkitys, vai onko se vain stiiknafuuliaa, tyhjänpäiväistä koreilua jolla koetetaan peittää olematon sisältö? Mitä lisäarvoa käsite voisi tuottaa? Miten tämä lisäarvo saadaan toteutumaan? Koetan seuraavassa soveltaa kriittistä arviointia näihin kysymyksiin vastaamiseksi.

Herkässä nuoruudessani saamani fyysikkokoulutus, joka tosin katkesi surullisella tavalla altistuttuani tietotekniikan turmelevalle vaikutukselle, laittaa minut etsimään analogiaa fysiikan tutkimien asioiden piiristä.

Fysiikassa puhutaan "muutaman kappaleen ilmiöistä" ja "monen kappaleen ilmiöistä"; TKK:n Fysiikan osasto tarjosi ainakin aikaisemmin juuri näin nimetyt kurssitkin. Ero on laadullinen: kun keskenään vuorovaikuttavien asioiden määrä kasvaa, esiin tulee uudenlaisia, joko emergenttejä tai residuaalisia ilmiöitä, joita on käsiteltävä eri tavalla kuin yksinkertaisempia tilanteita.

Mielestäni tämä analogia on sovitettavissa living lab -kysymyksiin parillakin tavalla.

Normaalit laboratoriotutkimuksen menetelmät pyrkivät luomaan tarkasti kontrolloidun tilanteen, jossa tutkittavaa ilmiötä häiritsevät tai siihen vaikuttavat tekijät on joko eliminoitu tai niiden vaikutusta voidaan ohjata. Tämä on tietenkin mahdollista vain, jos tutkittava ilmiö on sen laatuinen, että tämä on ylimalkaan mahdollista - siis tavallaan "muutaman kappaleen ilmiö". Traditionaalinen käytettävyystutkimus, jossa tuotteen ja käyttäjän vuorovaikutusta tutkittiin (enemmän tai vähemmän) tarkasti kontrolloidussa käytettävyyslaboratoriossa, käy esimerkkinä tällaisesta.

Kontrolloitu laboratoriotutkimus on ylivertainen menetelmä silloin kun se on sovellettavissa, ja suosittelen lämpimästi sen käyttämistä aina kun se vain on mahdollista. Kokeellisen tieteen edistyminen onkin enimmäkseen sitä, että tutkijat oivaltavat uusia fiksuja tapoja luoda laboratorioon testiolosuhteita, joissa jokin ilmiö tulee näkyväksi ja mitattavaksi. Tässä tutkijan hyvä kaveri, insinööri, joka rakentelee uusia mittauslaitteita tai uusia menetelmiä mitatun datan analysoimiseksi, on suureksi avuksi ja hyödyksi.

Kun Mitchell sanoo living labien kohteena olevan "complex solutions in multiple and evolving real life contexts", hän uskoakseni tarkoittaa ongelmia ja ilmiöitä, jotka eivät suostu tulemaan esiin laboratorion suljettujen seinien sisällä - "monen kappaleen ilmiöt".

Liikkuva tietotekniikka, jonka olennainen sisältö on tietotekniikan mahdollistama ihminen-ihminen -viestintä mitä erilaisimmissa paikoissa ja tilanteissa, on tyypillinen alue jonka tutkiminen laboratoriossa on hankalaa ja validiteetin osalta suspektia. Senkin piirissä voidaan tutkimuskysymyksiä sopivasti rajaamalla rakentaa "osittain kontrolloituja" testiasetelmia, joissa vain todellisessa maailmassa ja sen naturalistisissa olosuhteissa esiin tuleva ilmiö voidaan saada laboratoriomaisin menetelmin tutkittavaksi. HIIT:issä kehitetty "liikkuva käytettävyyslaboratorio" on esimerkki tällaisesta. Silloin ilmiö onkin saatu redusoitua "muutaman kappaleen" tasoon, ja "living labista" ei ole syytä puhua.

Mitä ovat "monen kappaleen ilmiöt", jotka vaativat uudentyyppistä tutkimuksen lähestymistapaa? Korvataan sana "kappale" muilla sanoilla, niin asia alkaa aueta:

Monen käyttäjän ilmiöt: Erilaisissa ryhmissä ja yhteisöissä harjoitettu tietotekniikan tukema viestintä - jota kutsumme hieman harhaanjohtavasti sosiaaliseksi mediaksi - on ilmiö, jota ei voi irrottaa siitä maailmasta jossa ryhmiä ja yhteisöjä muodostavat ihmiset elävät. Sitä on tutkittava in situ, tai ei ollenkaan. Millaisia viestejä ihmiset lähettävät toisilleen, minkälaisin merkityksin, millaisissa tilanteissa, mihin muuhun toimintaan liittyvinä? Miten he valitsevat kanavan jonka kautta he viestivät, jos tarjolla on eri vaihtoehtoja? Miten viestejä tulkitaan, millaisten oletusten varassa? Miten viestintäongelmat syntyvät ja miten niitä oiotaan? Kysymysten sarja on lähes loputon.

Monen palvelun/kanavan ilmiöt: Maailma on monimutkainen paikka, samoin jokaisen siinä elävän ihmisen elämä omine ainutkertaisine piirteineen. Mikään tuote tai palvelu ei tule tyhjiöön, vaan asettuu osaksi kunkin käyttäjän omaksumaa ja usein tietoisesti ja tavoitteellisesti rakentamaa monista tuotteista, palveluista ja niiden hyödyntämistavoista koostuvaa kokonaisuutta. Tästä nousee runsaasti kysymyksiä, jotka ovat tutkimisen arvoisia. Miten käyttäjät rakentavat useista palveluista koostuvan henkilökohtaisen portfolion? Millaisia arjen käytäntöjä ja uusia oivalluksia niiden yhteydessä ilmenee? Miten ne siirtyvät käyttäjältä toiselle? Minkälaista "ristiin-adaptaatiota" ilmenee palveluportfolion sisällä, kuten että palvelun A käyttöönotto edistää myös palvelujen B ja C käyttöä, mutta vaimentaa palvelun D käyttöä? Nämä kysymykset edellyttävät välttämättä holistista tutkimusasetelmaa, jossa ei rajauduta vain yhden kanavan tai laitteen kautta tapahtuviin toimiin.

Monen kontekstin ilmiöt: Mitchell sanoo "multiple and evolving real life contexts". Tilanteet, paikat ja ajanhetket ovat erilaisia, ja palvelujen asettuminen osaksi kunkin käyttäjän omaa arsenaalia on suurelta osalta sarja oivalluksia, että palvelu X sopii tilanteessa Y esiin nousevien tarpeiden tyydyttämiseen tai ongelmien ratkomiseen. Tuotteiden ja palvelujen kehittävät voivat usein vain vaivoin kuvitella, vielä vähemmän analysoida, kaikkia mahdollisia tilanteita joihin heidän tuotteensa saattaa joutua. Silloin esimerkiksi käytettävyyslaboratorion menetelmien soveltaminen on jokseenkin hyödytöntä paitsi sellaisten kaikkein ilmeisempien puutteiden poistamiseksi jotka estäisivät tuotteen käytön kaikissa ajateltavissa olevissa konteksteissa. Todella relevanttia tietoa saa vain seuraamalla tuotteen muuttuvia kohtaloita käyttäjien käsissä ja todellisissa olosuhteissa. Parhaimmillaan näiden havaintojen pohjalta voi muodostaa testiasetelmia, jotka soveltuvat muilla menetelmillä tarkemmin tutkittaviksi, tai jotka tarjoavat mahdollisuuden tehdä jokin interventio todelliseen maailmaan manipuloimalla tietynlaisia kontekteja.

Mielestäni "living lab" -käsitteen ydinmerkitys on nimenomaan tämänkaltaisissa asetelmissa ja kysymyksissä - "monen X:n ilmiöt".

Tunnen halua myös käsitteen negatiiviseen rajaamiseen: mitä living lab ei ole eikä pidäkään olla.

Arvon konsulttimme kuvan ylälaidassa puhutaan avoimen innovoinnin käsittein: "in-house R&D" versus "open innovation platforms". Minusta tämän aihepiirin liimaaminen living labeihin on painolastia, joka tulisi poistaa.

Tähän on kaksi syytä. Esimerkkikuvan ilmaisema ajattelu rajautuu herkästi lineaarisesti etenevän tuotekehitysprosessin raamiin: ensin kehitellään teknologioita, sitten "living labataan" niitä käyttäjien kanssa, ja lopuksi pilotoidaan valmiita tuotteita ja palveluja. Tästä on vain lyhyt askel vasara-naula -myopiaan, jossa maailmaa tirkistellään vain tietyn teknologian, tuotteen tai palvelun tarjoaman reiän läpi. Olennaisesti on palattu "muutaman kappaleen ilmiöiden" alueelle.

Kysymys siitä, miten tuotekehityksen menetelmät ja prosessit voidaan sovittaa living lab -metodiikkaan, on tietenkin sinänsä validi ja mielenkiintoinen. Raa'asti sanottuna se on kuitenkin tuotekehityksen tutkijoiden ongelma eikä kuulu living lab -konseptin ytimeen. Mitchellin määrittely pitää mielestäni ylimalkaan lukea ongelmista käsin, ei ratkaisuista, vaikka hän ei sitä niin ole onnistunut muotoilemaankaan.

"Open innovation" tuo mukanaan myös kaikenlaista muuta painolastia, kuten "public-private partnership" -puheita ja erilaista "open source" ja "open content" -käsitteiden ympärillä liikkuvaa keskustelua. Nämä teemat ovat mielestäni pragmaattisia asioita jotka saattavat olla relevantteja kun halutaan keskittyä tietyntyyppisiin osa-alueisiin tai teemoihin. Tässäkin on varottava tekemästä rajauksia tai hyväksymästä muotoiluja jotka redusoivat kohdemaailmaa siten, että palataan "muutaman kappaleen ilmiöiden" tasoon. Voin aivan helposti kuvitella "living labin", jossa ei sovelleta lainkaan PPP- tai OS/OC-käsitteitä, -malleja tai -työkaluja. Se jo osoittaa että ne eivät kuulu käsitteen ytimeen.

Tunnen eri syistä hieman aversiota termiä "innovaatio" (i-sana) kohtaan, ja puhuessani yllä "monen X:n ilmiöistä" en käyttänyt sitä lainkaan. Mielestäni sitä ei tarvittukaan. Tietenkin se, että käyttäjä oivaltaa voivansa sovittaa tietyn tuotteen tai palvelun tietyissä tilanteissa esiintyvien tarpeiden tyydyttämiseen, on "innovaatio". Kun hän kertoo kavereilleen oivalluksestaan, tapahtuu "diffuusiota". Kun ryhmä tai yhteisö omaksuu ajan myötä tietyn tavan hyödyntää eri viestintäkanavia omien asioittensa hoitamiseen, voi myös puhua "innovaatiosta".

Tässä mielessä innovaatioiden tutkiminen on tietenkin living labien kovassa ytimessä. Epäilemättä kyse on vieläpä "avoimesta innovaatiosta", koska nämä oivallukset ja niiden omaksuminen arjen käytäntöön tapahtuvat yritysten ulkopuolella ja useimmiten niiden tietämättömissä. Minulle on kuitenkin epäselvää, mitä lisäarvoa tällaisen puhetavan omaksuminen tuo itse kohdeilmöiden ymmärtämisen kannalta. Siksi jättäisin koko i-sanaretoriikan living labien ytimestä.

8 kommenttia:

Risto Sarvas kirjoitti...

Etnograafisessa teknologian tutkimuksessa tuttu modus operandi on antaa joku teknologia (esim. softa tai palvelu) ihmisille käyttöön omassa elämässään useiden viikkojen ajaksi. Sitten haastattelemalla ja seuraamalla mittareita (esim. käyttölogit, otetut valokuvat tms.) tutkitaan miten teknologia asettuu kunkin ihmisen tai ryhmän arkeen. Toki voi myös tutkia ihmisten jo käytössä olevia teknologioita samalla tavalla (esim. valokuvaustottumuksia), ei tarvitse olla ns. interventio.

Tutkimus on in situ, monella käyttäjällä, kanavia ja palveluita on juuri niin monta kuin ihmisten arjessa niitä on, ja erilaiset kontekstit pyritään myös kaappaamaan tutkimusdataksi.

En kuitenkaan sanoisi, että uuden teknologian tutkiminen in situ huomioiden useat kanavat ja kontekstit tekee siitä Living Labran. Jonkin pitää tehdä siitä se "labra".

Minulle tulee mieleeni mittareiden asettaminen ja tutkimuksen reunaehtojen määrittäminen. Sitähän trad. laboratoriossakin tehdään - ihan tarkoituksella. Labra-sanaan liittyy myös mielikuva jatkuvuudesta: tutkimuksia tulee ja menee, mutta labra on sama. Mitä se "sama" on LL:n tapauksessa?

Jokin ero on oltava, muuten alan hehkuttaa tehneeni jo vuosien ajan useita eri Living Läbejä...

Martti Mäntylä kirjoitti...

Olen sinänsä samaa mieltä Riston kanssa.

En kuitenkaan edes yrittänyt tässä kirjoituksessa päästä vielä metodiikkaan asti, jossa siis kuvattaisiin minkälaisista metodeista, prosesseista yms. LL pitäisi koostua, vaan aloitin ilmiöistä joita LL:n avulla pitäisi voida tutkia, ja jotka asettavat jonkin laadullisesti erilaisen kysymyspatterin verrattuna muihin tutkimusasetelmiin, esimerkiksi niihin joista Ristolla on paljon mieskohtaista kokemusta.

Aiheeseen palattaneen muiden bloggaajien toimesta.

Anu Kankainen kirjoitti...

Käyttäjät, jotka lähtevät living lab tyylisiin kokeiluihin ovat yleensä innokkaita kehittämään teknologiaa. Ja mitä enemmän he itse pääsevät aluksi kokeilemaan "probseja" sitä enemmän he varmasti saavat ideoita niiden kehittämiseen. Itse järjestäisin aina tietyn kenttäkokeilun jälkeen workshoppeja designereiden ja testikäyttäjien kanssa, joissa kokeiltua "probseja" kehitetään yhdessä eteenpäin. Tämä siis edellyttää että living labseissä ei testata mitään lähes valmista vaan vasta konseptiasteella olevia "user experience platformeja". Lisäksi itsekin mainitsit että käyttötavan keksiminen on tavallaan innovaatio. Sitä se mielestäni on useinkin, koska usein ihmiset alkavat käyttämään teknologiaa odottomattomalla tavalla mikä triggereoi uusia design ratkaisuja. En siis sulkisi pois innovaatio näkökulmaa living labeistä, vaan lähtisin tukemaan sitä entistä enemmän.

Martti Mäntylä kirjoitti...

Olen Anun kanssa samaa mieltä, ja jos päätekstistä sai muun kuvan se varmaan oli huonosti muotoiltu.

Tarkoitin vain että "open innovation" -käsitteen ja -menettelyjen sisällyttäminen kokonaisuudessaan Living Labien perustaan tuntuu minusta asian liialliselta kuorruttamiselta. Käyttäjät tuotekehittäjinä on kaunis konsepti, mutta toteutettavissa vain harvoin.

hevohka kirjoitti...

informaatio- ja kommunikaatioteknologioiden sovellusten ja palveluiden tutkimuksen ja kehityksen historia on täynnä esimerkkejä sinänsä ansiokkaasta tutkimuksesta. suurimmassa osassa tutkimusta pohjahavainnot ovat kohdallaan, mutta melkein kaikissa näiden pohjalta tehdyt tulkinnat ja johtopäätökset sen suhteen, mitä pitäisi tehdä, ovat päin persiaa.

en usko, että living lappi sinänsä on ratkaisu kovinkaan moneen muuhun kuin tutkimuslaitosten rahoitusongelmaan, mikäli se ei onnistu ratkaisemaan alussa mainitsemaani ongelmaa.

Jogi kirjoitti...

in tämän kirjoituksen aikanaan ehkä tuoreeltaan, mutta nyt trpeen vaatiessa Google toi sen uudelleen eteeni.

Onko teemassa, retoriikassa ja Living Labien käytännön sovelluksissa tapahtunut jotain merkittävää viimeisen puolentoista vuoden aikana?

longge kirjoitti...

The actual activated in bearing these timepieces is the capital aberration amid Swiss replica Patek Philippe watches and the accurate timepieces. Apparently, it is actually not acute to force yourself to buy something you cannot afford. If you plan to amusement yourself one piece, there are some admonition and tips you'd bigger follow.

Visa vietnam kirjoitti...

Doing and Getting visa vietnam .