maanantai 3. marraskuuta 2008

Aallon harjalla?

Suomalainen yliopistojärjestelmä on parhaillaan keskellä syvällistä muutosta. Uusi yliopistolaki on valmisteilla, ja se on tarkoitus esittää hyväksyttäväksi ensi keväänä. Lain mukaan yliopistot muuttuvat taloudellisesti autonomisiksi toimijoiksi kahden vaihtoehdon pohjalta: joko julkisoikeudellinen laitos tai yksityisoikeudellinen säätiö.

HIIT:in emoyliopistoista Helsingin yliopisto tulee valitsemaan edellisen ja Teknillinen korkeakoulu jälkimmäisen mallin osana Aalto-yliopistoa, johon TKK:n ohella liittyvät myös Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen yliopisto. Kun HKKK ja TAIK ovat HIIT:in pitkäaikaisia ja keskeisiä tutkimuspartnereita, on HIIT tulevan murroksen saumakohdassa.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Tässä ja nyt vastausta on vielä vaikea antaa. Aalto-yliopiston valmistelutyö juuri siirtymässä uuteen vaiheeseen. Aalto-säätiön hallitus on aloittanut toimintansa, ja etsii yliopistolle rehtoria. Muu valmistelutyö on saamassa vauhtia seitsemässä työryhmässä, joiden käynnistysseminaari pidetään 7.11.2008. Ne pohtivat uuden yliopiston fokusta ja missiota, yhteiskunnallista vuorovaikutusta, tutkimusta, opetusta, henkilöstöasioita, vaikuttavuutta sekä hallinnollisia palveluja.

Minusta kuitenkin tuntuu, että eräitä kaikkein tärkeimmistä ja vaikeimmista teemoista ei vielä ole tuotu julkiseen keskusteluun, vaikka ne varmaankin kuuluvat Aalto-säätiön hallituksen agendaan.

Ensimmäinen näistä on uuden yliopiston profiili ja toiminta-ajatus, ja niiden kautta sen hallinnollinen rakenne ja johtamisjärjestelmä.

Aalto-yliopiston perustamishankkeen taustalla olevan Sailaksen raportin mukaan ”uusi yliopisto muodostuisi liikkeellelähtövaiheessa kolmesta korkeakoulusta (School): Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu”. Epäilemättä näin voidaankin aloittaa, mutta uskon että tästä rakenteesta on hyvin nopeasti siirryttävä yliopiston tarkoitusta paremmin vastaavaan malliin.

Tässä suhteessa näyttää siltä, että Aalto-yliopistoon sulautuvista yliopistoista HKKK ja TAIK ovat jo oman kantansa ratkaisseet. HKKK haluaa olla ”Aalto School of Business” joka vertailee itseään maailman parhaisiin liiketaloustieteen yksiköihin (Harvard, MIT, Stanford, Berkeley, ...). Samoin TAIK voisi olla ”Aalto School of Art and Design” joka asemoi itsensä maailman johtavien alansa koulujen joukkoon.

Mitä TKK haluaa olla Aalto-yliopistossa? Valitettavasti tähän ei ole vielä annettu yhtä kirkasta vastausta. TKK:n pitkäaikaisiin ongelmiin kuuluu, että se ei oikein ole osannut päättää haluaako se olla insinöörikoulu (”School of Engineering”) vai tekniikan kannalta relevanttiin tieteeseen suuntautunut yliopisto (”School of Science”). Selkeän valinnan asemesta TKK on tasapainoillut näiden kahden näkemyksen välillä kompromissia hakien.

Kolmen koulun asemesta Aalto-yliopisto voisikin paremmin koostua neljästä koulusta, siis School of Business, School of Art and Design, School of Engineering, ja School of Science. Näistä viimeisen runkona olisi TKK:n nykyinen Informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta täydennettynä ja yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa erityisesti käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden osalta. Joskin tällainen muutos olisi tuskallinen, se samalla avaisi portit myös muille järjestelyille nykyisten koulujen kesken.

Toinen vaikea teema on tutkintorakenteen uudistaminen Bologna-mallin hengen mukaisesti.

Tätä nykyä Bologna-mallin kirjain on toteutettu TKK:ssa sisällyttämällä kandidaatintutkinto kaikkiin tutkinto-ohjelmiin. Tämä on kuitenkin jäänyt puolitiehen, koska todellinen opiskelijoiden liikkuvuus kandidaatti- ja maisteriohjelmien taitekohdassa on vähäistä.

Uskon, että Aalto-yliopistossa Bologna-uudistus olisi vietävä loppuun asti erottamalla kandidaatti- ja maisteriohjelmat toisistaan anglosaksisen undergraduate-graduate –mallin tapaan. Tähän on useita syitä:

1. Bachelor-tasoisten kansainvälisten opiskelijoiden rekrytointi helpottuu, kun maisteriohjelmista tulee itsenäisempiä kokonaisuuksia.
2. Valmistuvien opiskelijoiden osaaminen voidaan sovittaa nopeammin ja joustavammin yhteiskunnan ja teollisuuden tarpeisiin uusia maisteriohjelmia perustamalla kuin kokonaisten tutkinto-ohjelmien avulla.
3. Kandidaattiohjelmien määrää ja sisäänottoa voidaan supistaa ja niiden laatua parantaa.

Tärkein syy on kuitenkin se, että tässä rakenteessa maisteriohjelmat voidaan suunnata eri tavoin: jotkut ovat suoraan ammattiin johtavia ”terminaaliohjelmia”, toiset taas on tarkoitettu vain väliasteeksi tohtorin tutkintoon johtavissa opinnoissa.

Todelliset huippuyliopistot toimivat juuri näin: ne rekrytoivat piiriinsä lahjakkaita bachelor-tasoisia opiskelijoita kaikkialta maailmasta ja imaisevat heidät suoraan tohtoriputkeen. Myös itse kasvatettuihin, tutkimuksesta kiinnostuneisiin fiksuihin bacheloreihin on saatava pitävä ote jo maisteriopintojen varhaisessa vaiheessa. Nykymallissahan TKK:n ote opiskelijoihinsa kirpoaa juuri silloin kun he alkaisivat todella osata jotakin.

Tämäkin muutos on tuskallinen, ei vähiten siksi että opiskelijajärjestöt ovat pitäneet tiukasti kiinni siitä että uudet opiskelijat saavat opinto-oikeuden aina maisteritasoiseen loppututkintoon asti tietyssä opinto-ohjelmassa. Tätä kipua olisi lievitettävä parantamalla tutkimukseen suuntautuvien maisteriohjelmien opiskelijoiden etuuksia sen vastineena, että heitä edellytetään 100% paneutumista opintoihinsa.

Kolmas tärkeä teema on Aalto-yliopiston rajapinta teollisuuteen, yhteiskuntaan ja maailmaan ylimalkaan ja varsinkin sen suhde muihin suomalaista innovaatiojärjestelmää muokkaaviin hankkeisiin.

Kun Aalto-hanketta vielä kutsuttiin ”innovaatioyliopistoksi”, en ollut yhtä pahoillani termistä kuin monet kollegani. Aalto-yliopistossa tulisi tosiaankin olla tekemisen meininki. Sen onnistumisen tärkeimpiin mittareihin kuuluu todellinen, tiedepohjaisina innovaatioina toteutuva impakti. Tässä suhteessa sen tulisi profiloitua omaleimaisesti esimerkiksi Helsingin yliopistoon verrattuna.

Jotta tämä olisi mahdollista, Aalto-yliopiston tulisi hakeutua tiiviiseen ja rikastavaan yhteistyöhön mielenkiintoisten ja haastavien käyttäjien, soveltajien ja kehittäjien kanssa. Tähän tarvitaan ”tutkimusalustoja”, ulkoiseen maailmaan kurottuvia yliopiston ulokkeita jotka tunkeutuvat sinne missä innovaatiot todella syntyvät.

Tässä suhteessa Aalto-yliopiston Design Factory –kärkihanke on oikeansuuntainen, kun se etsii uudenkaltaista vuorovaikutusta ongelmien omistajien ja ratkaisujen hyödyntäjien kanssa. HIIT:in koordinoima OtaSizzle-hanke sisältää myös oikeanlaisia ituja. Tällaisia aloitteita tarvittaisiin kuitenkin lisää. Koska DF:n ja OtaSizzlen mallineet eivät sovellu kaikkeen, tulisi Aalto-yliopistolla olla valmiutta kokeilla erilaisia alustoja joiden varassa ongelma ja ratkaisu voivat kohdata toisensa.

Yliopistouudistuksen rinnalla Suomessa ollaan toteuttamassa myös toista merkittävää uudistusta, strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) perustamista. Ensi vaiheessa näitä on tarkoitus perustaa viidelle alueelle: energia ja ympäristö, metallituotteet ja koneenrakennus, metsäklusteri, terveys ja hyvinvointi sekä tieto- ja viestintäteollisuus ja –palvelut. Myös rakennetun ympäristön SHOK:in perustamista selvitellään.

Toistaiseksi yliopistouudistus ja SHOK:it ovat edenneet toisistaan suhteellisen riippumattomina. SHOK:ien osalta näyttää siltä, että niistä ei ensi alkuun tule sen paremmin strategisia, huippuja kuin keskittymiäkään, vaan että ne pahimmillaan tuovat EU-puiteohjelmien huonoimmat piirteet suomalaiseen tutkimuskenttään ja ohjautuvat pääosin lyhyehkön tähtäimen soveltavaan tutkimukseen. Jos tämä uhkakuva toteutuu, SHOK:it eivät ole Aalto-yliopistolle keskeisiä tutkimusalustoja, vaan ainoastaan rahoituslähde muiden joukossa. Sama koskee niiden EU-tasoisia vastineita, kuten JTU-hankkeita ja Euroopan teknologiainstituutti EIT:tä.

Olisi tietenkin parempi, jos näin ei kävisi, vaan että SHOK:it voisivat osaltaan tuottaa juuri sellaisia alustoja, joita Aalto-yliopisto ja muutkin impaktiin suuntautuvan strategian valitsevat yliopistot tarvitsevat. Toivon, että SHOK:ien evoluutio tulee viemään niitä tähän suuntaan.

Entä HIIT? Sille on tarjolla kaksikin tehtävää, jotka eivät sulje toisiaan pois. Se voi toimia (eräänä) linkkinä Aalto-yliopiston koulujen ja Helsingin yliopiston välillä niiden osaamisia ja voimavaroja hyödyntäen ja emojensa keskinäistä vuorovaikutusta ja läpinäkyvyyttä edistäen. Se voi myös toimia tutkimusalustana, jonka kautta nämä yliopistot voivat päästä käsiksi ongelmiin ja haasteisiin jotka muuten olisivat hankalasti saavutettavissa. Siksi en tunne erityistä huolta HIIT:in kohtalosta edessä olevien muutosten pyörteissä.

4 kommenttia:

Lauri Grohn kirjoitti...

"Kolmen koulun asemesta Aalto-yliopisto voisikin paremmin koostua neljästä koulusta, siis School of Business, School of Art and Design, School of Engineering, ja School of Science. "

Erittäin oivallinen ja kauaskantoinen ajatus! Toivottavasti saa kannatusta.

Lauri Grohn kirjoitti...

Mutta toisaalla triviaali typeryys jyllää:

"Professori Tapio Takala (TKK) esitti ajatuksen ihmislähtöiseen tutkimusotteeseen erikoistuneiden laboratorioiden verkottamisesta, ”United Laboratories with Interoperability”."

http://www.aaltoyliopisto.info/fi/news/media-factoryn-yhteinen-visio-kirkastuu

longge kirjoitti...

One of my reactions on seeing the barbecue of horlogerie on affectation in Geneva is consistently this: who buys all of these fake watches styles, from array of bound assembly houses, at such beauteous prices? Besides, allurement for the agreement and acceptance that accredit you to actuate the amount of the acclimated timepieces is acerb recommended.

Visa vietnam kirjoitti...

Doing and Getting visa vietnam .