Kimmo Raatikainen 1955-2008

(English translation at end.)

Professori Kimmo Raatikainen menehtyi tänä aamuna pitkällisen sairauden uuvuttamana. Hän oli 52-vuotias.

Kimmo oli HIIT:in Future Internet -tutkimusohjelman johtaja ja siten tärkeä henkilö HIIT:ille. Hän oli myös hyvä kollega ja mielenkiintoinen ihminen. Siksi ajattelin kirjoittaa muutamia sanoja hänestä.

Tutustuin Kimmoon ensi kerran vuoden 1995 paikkeilla, kun TKK:n ja HY:n yhteinen tohtorikoulu HeCSE aloitti toimintansa ja tulin sen johtajaksi. Kimmo perusti niihin aikoihin liikkuvaan tietotekniikkaan suuntautuneen tutkimusryhmänsä Helsingin yliopistossa, ja sain tutkijakoulun kautta tutustua myös moniin hänen jatko-opiskelijoihinsa. Sitä kautta oppii professoristakin yhtä ja toista.

Läheisempi suhde alkoi vuoden 2001 alkupuolella, kun HIIT oli perustettu ja sen toiminta haki muotoaan. Muistan hyvin, kuinka Kimmo tuli kertomaan, että hän oli päättänyt liittyä laitoksen toimintaan tuomalla oman tutkimusryhmänsä sen tiloihin Ruoholahteen, johon laitos muutti syyskuussa. Seuraavan vuoden alussa käynnistyi hänen johtamansa Fuego Core -hanke, joka sitten jatkui lopulta viime vuoden loppuun asti.

Fuego Core toimi nimensä mukaisesti koko Future Internet -ohjelman ydinhankkeena, josta vuosien varrella silmikoitui ensin pienempiä, sitten suuremmaksi kasvaneita sivuhaaroja. Tällainen oli esimerkiksi HIP-protokollan kanssa aloitettu työ, jota ensin tehtiin FC:n osana vuonna 2003, ja sitten omana hankkeenaan vuodesta 2004 alkaen. HIIT:in nykyisin Internet-arkkitehtuurissa tekemä työ sai alkunsa tästä siemenestä.

Kimmolla oli myös suuri vaikutus HIIT:in kansainvälistymiseen. Hänellä oli hyviä suhteita ympäri maailmaa, erityisesti Berkeleyn yliopistoon. Tämä auttoi meitä kovasti rakentamaan sinne siltaa HIIT:in alkuvuosina.

Kimmon elämä noina vuosina oli hyvin intensiivistä. Hän jakoi aikaansa HIIT:in, Helsingin yliopiston ja Nokian tutkimuskeskuksen kesken. Matkapäiviä ympäri maailmaa tuli runsaasti. Ihmettelin, miten hän ylimalkaan ehti myös ohjata jatko-opiskelijoitaan kaiken muun ohessa. Tuloksista päätellen ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi hyvin, koska väitöksiä tuli runsaasti. Nyt Kimmon tohtoriin osuu joka kerta, kun heittää kiven Nokian tutkimuskeskuksen suuntaan, ja on heitä useita TKK:llekin riittänyt.

Kimmo ei ollut mikään luontainen puhuja, vaan sanat tahtoivat kompastella toisiinsa. Intensiteetti ja voimakas sanomisen tahto tuli kuitenkin läpi, ja pakotti yleisön kuuntelemaan mitä miehellä on sanottavaa. Luulen, että Kimmon Nokia-ura alkoi yhdestä kuulemastani esityksestä, jossa hän esitteli HY:n ryhmänsä työtä tavalla joka varasti shown samassa tilaisuudessa mukana olleilta TKK:n professoreilta.

Kimmon työ oli kovaa tekniikkaa, mutta hän oli kuitenkin myös hyvin kiinnostunut tietotekniikan "pehmeistä" puolista: miten tietotekniikan läpitunkeva vaikutus on vuorovaikutuksessa ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. Hän viihtyi hyvin HIIT:issä senkin takia, että sen kautta hän oli mukana myös tämänlaisessa keskustelussa ja toiminnassa, vaikkei se aina ulos näkynytkään.

Tätä kiinnostusta osoitti myös Kimmon syksyllä 2006 pitämä Johdatus tietojenkäsittelytieteesen -kurssi, jota varten hän kirjoitti kokonaan uuden luentomonisteen. Se oli iso ponnistus mieheltä, joka jo silloin oli sairas. Kuitenkin hän halusi kirjata näkyviin, mikä tietojenkäsittelyssä hänen mielestään oikeastaan on tärkeää ja mielenkiintoista. Tuo kirjoitus oli tavallaan hänen joutsenlaulunsa.

Vielä yksi asia Kimmosta. Jo kauan sitten kuolleen isäni ohella hän oli ainoa tuntemani ihminen, joka toistuvasti käytti sanaa "selma", kun kaikki muut sanovat "selvä". Se tuntui minusta hyvin hellyttävältä. Nyt minua kaduttaa, etten koskaan tullut kysyneeksi, mistä hän tuon sanansa oli poiminut.

------------------------------------------------------------------------------

Professor Kimmo Raatikainen finally succumbed this morning to a long-time illness. He was 52.

Kimmo was the director of HIIT's Future Internet programme and thus an important person for us. More, he was a good colleague and an interesting man. Therefore I decided to write a few words about him.

I first learnt to know Kimmo around 1995, when the joint TKK-UH doctoral programme HeCSE was launched and I became its director. Kimmo started his mobile computing group at University of Helsinki at the same time. Through the doctoral programme, I got acquainted with his students too. Through them, I learned a thing and another of the professor.

Our link became closer in early 2001 when HIIT had been founded and was building up its operation. I remember clearly how Kimmo came to my office and told me that he had decided to join the institute by moving a research group to the premises in Ruoholahti, where we moved in September. At the start of 2002 Kimmo's Fuego Core project was started in HIIT; ultimately, it would continue until the end of 2007.

As the name suggests, Fuego Core was the core activity of the Future Internet programme throughout. During the years, other activities spun out of it, initially small, later larger. Such was the work on HIP that was first commenced as part of FC in 2003, and became an independent project from 2004. The work HIIT now is doing on Internet architecture grew from that seed.

Kimmo's role in building HIIT's international relations was decisive as well. He had an extensive network around the globe, especially to UC Berkeley. This helped us a lot to build a bridge there during HIIT's early years.

Kimmo led an intensive life during those years. He shared his time between HIIT, University of Helsinki and Nokia Research Center. The count of days on travel was high. I wondered how he found time to guide his postgrad students at all, given his all other activities. Deemed on the results, he nevertheless managed pretty well: dissertation followed another in a steady stream. Now I would hit one of his doctors every time I threw a stone towards NRC. Several of them work at TKK, too.

Kimmo was no natural presenter: words tended to stumble upon each other in his speech. Nevertheless a certain intensity and will of expressing came through, and forced the audience to listen to what the man had to say. I think that Kimmo's Nokia career was initiated with a single presentation that I heard, where he told about the accomplishments of his group at UH. The way he did it stole the show from the TKK professors also presenting in the same event.

Kimmo worked on hard technology, but he was deeply interested on the softer aspects of information technology as well, the impact of IT on people and society. He enjoyed being in HIIT because it offered him opportunities to participate in discussion on these themes, even if his contribution was not always very visible from the outside.

The same interest was also displayed in the freshman course "Introduction to computer science" that he gave in Fall 2006, for which he also prepared an entirely new set of lecture notes. It was a major effort from a man who was already ill. Still, he wanted to give expression to what he thought was really worthwhile and interesting in computer science. That writing was, in a manner of speaking, his swan song.

I must tell still another thing about Kimmo. Apart from my father, deceased a long time ago, Kimmo was the only person I have ever met who used the Finnish language expression selma, instead of the usual selvä, to mean (roughly) "all clear", or "clear enuf". It was very endearing. I am very sorry I never happened to ask where he picked the expression up.

Web 2.0:aa lapsiperheille

Poikani 2-vuotis syntymäpäivien lähestyessä mieleeni tuli toteuttaa yliopiston kolmatta tehtävää lastenhoidon saralla. Olen tässä vanhemmuuden yhteydessä havainnut viimeisimmän internet- ja mediateknologian olevan aivan keskeistä vauva- ja taaperoperheen elämässä. En voi ymmärtää miten yksikään lapsiperhe voi selvitä ilman tallentavaa digiboksia, kamerakännykkää, YouTubea ja Skypeä.

Tallentavan digiboksin toiminto, jolla voi pysäyttää “live-tv:n” ja jatkaa sopivan hetken tullen, tekee vauvan ensimmäisinä kuukausina television ja elokuvien katsomisen mahdolliseksi. Pikku enkelin nälkää voivotellessa tai muuten vain hänen huutaessaan televisiolähetyksen voi pysäyttää ja jatkaa tilanteen rauhoituttua. Ei jää puoli yhdeksän uutiset näkemättä.

Digiboksille voi myös tallentaa kasapäin Muumeja, Puuha-Peteä, Postimies Patea, Naperoa, Pingua jne. Vauvaikäiselle riittää viihdykkeeksi tv-chatti tai virityskuva, mutta yli yksivuotiaalle pitää olla laatuohjelmaa. Laatuohjelmaa ei tule 24h, vaikka Suomessa digi-tv onkin. Nyt isä tai äiti voi parilla napin painalluksella loihtia boksin kovalevyltä ruudulle 15min hypnoottista tv-ohjelmaa ja käyttää tämän ajan hyväksi vaikkapa lapsen ulkovaatteiden pukemiseen.

Mobiilisuus tuo ratkaisun siihen ongelmaan, että digiboksi ei kulje mukana uimahalliin, junamatkalle, kahvilaan jne. Kun syystä tai toisesta lasta pitää viihdyttää kodin ulkopuolella, niin kamerakännykkä on loistava apuväline. Kamerakännykästä voi näyttää videoita vaikkapa viime kesän trampoliinilla pomppimisesta tai naapurityömaan kaivinkoneista. Videonpätkällä (muista laittaa jatkuva toisto päälle) saa huijattua pari lusikallista puuroa suuhun uimahallin kahvilassa.

Nykyaikaisen kamerakännykän ehkä loistavin ominaisuus on kuitenkin offline-tila. Se on kännykän moodi, jossa se ei ole verkossa, mutta napeista silti kuuluu “piip” ja kuva ruudulla vaihtuu pienten sormien painellessa näppäimiä. Offline-tilan nerokkuus on siinä, että ei tule soitettua kenellekään vahingossa. Pieni riski on kyllä olemassa siinä, että osoitetietoja, valokuvia tai kallisarvoisia videoita katoaa satunnaisen näppäilyn seurauksena.

Kolmantena lapsiperheen apuvälineenä on YouTube, joka on noussut arvoonsa 2-vuotissynttärien lähestyessä. YouTubessa on paljon lastenohjelmia, mutta erityisesti Sesame Streetin klassikkoja, jotka ovat aivan loistavia. Poikanikin jaksaa niitä katsoa (kts. esim “Meet me at the Bus Stop”). Mutta YouTubesta saa esiin videoita kaikenmaailman eläimistä ja tietenkin erilaisista koneista. Mikäs sen kivempaa kun avata tietokone ja katsoa roska-autoja, aura-autoja, rekkoja, maansiirtokoneita, nostureita, kaivinkoneita jne. Yksi yhteinen suosikkimme on jonkinlaiset kuorma-autojen enduro-kisat Tšekeissä (Truck Trial Chříč, Vránov).

Lopuksi pitää ehkä vielä mainita Skype ja sen video-ominaisuus. Vaikka kuvapuhelimen historia on täynnä epäonnistumisia, niin sen toimivuutta ei voi epäillä lapsiperheiden välisessä kommunikaatiossa. Skypen avulla mummon voi kirjaimellisesti ottaa kainaloon ja kuljettaa pojan mukana iltapuurolta hampaiden pesun kautta omaan sänkyyn (tarvitaan Skype, läppäri, web-kamera ja langaton verkko). Lisäksi videokuvan kautta voi olla yhteyksissä vaikkapa Norjan serkkuihin livenä ja kuvan kanssa: lähisukulaiset pysyvät lähellä vaikka asuvatkin kaukana.

Välillä aina ihmettelen sitä, että miksi näitä teknologioita ei markkinoida lapsiperheille. Pikkulasten vanhemmille tupataan kyllä kaikenlaista muuta ostettavaa, joita erityisesti tuoreet vanhemmat ostavat unettomuuden ja kokemattomuuden sumussaan. En minä markkinamiesten toimeentulosta huolissani ole, vaan siitä, että millainen mielikuva tietotekniikan ympärillä on. Tämä kirjoitus, ja aikaisempi postaus senioreiden facebookista, korostavat sitä, kuinka ns. web 2.0 -teknologioiden ja -palveluiden maailmankuva on kapea ja rajoittunut. Ehkä se kertoo myös siitä, kuinka paljon mahdollisuuksia jo olemassa oleva tekniikka tarjoaa uusissa käyttöympäristöissä.