Living Labs, osa II: Tutkijan näkökulma

In HIIT -blogissa aiemmin kerrattujen suopeiden kehityskulkujen ansiosta on HIIT lähitulevaisuudessa kantava yhä raskaampaa viittaa suomalaisessa Living Lab -hovissa. On siksi ajankohtaista kirjoittaa auki kantamme tähän problematiikkaan. Living Lab on avokätisimmänkin arvion mukaan käsitteenä hieman epäselvä, vasta hakemassa paikkaansa platonisessa ideoiden taivaassa. Kuten Prof. Mäntylä sarjan ensimmäisessä osassa totesi, erinäiset käärmeöljy-linimenttien kaupustelijat ovat vehkeilleet itsensä mukaan hoviin.

Siinä missä Mäntylä luotasi soveliaimpia ja toivotuimpia tarkoitusperiä ”elävälle laboratoriolle”, tämä kirjoitus pyrkii kuvaamaan systemaattisemmin sen luonnetta tieteellisenä menetelmänä. Tuloksena on karakterisointi sen mahdollisuuksista, rajoista sekä horisontissa siintävistä haasteista nimenomaan tutkijoille. Lähtökohdakseni otan Mäntylän lainaaman Prof. Mitchellin alkuperäisen määritelmän: Living Labin päämääränä on ”luoda metodiikka, jolla voitaisiin päästä läheiseen vuorovaikutukseen todellisten käyttäjien kanssa heidän todellisessa käyttötilanteissaan ja sen kautta tunnistaa, kehittää, kokeilla ja hioa ratkaisuja esiinnouseviin monisyisiin ongelmiin.”

Metodologiselta kannalta tämä määritelmä kattaa kuitenkin enemmän ”Labin” tavoitteita kuin sen luonnetta.

Oman näkemykseni kristallisoin seuraavasti:

Kokeellisen tutkimuksen teknisiä termejä käyttäen Living Lab on tutkimusalusta suuren mittaluokan kvasi-kokeille, joiden tarkoituksena on prototyyppien konstruktiivinen evaluointi lopputuotteen kannalta realistisessa kontekstissa.

Tämä on kirjoitukseni takeaway—kiireellisimmät ”show me the money” -lukijat voivat tämän sisäistettyään siirtyä vaikka seuraamaan putoavia pörssikursseja. Kärsivällisemmille lukijoille esitän seuraavassa ruumiinavauksen ja prognoosin.

Tiukasti ottaen Living Lab ei siis itsessään ole tieteellinen menetelmä vaan tutkimusalusta, jonka päällä voidaan käyttää useita menetelmiä. Kun jokin alue tai yhteisö on instrumentoitu ja infrastruktuuri rakennettu, voidaan sovelluksia testata useasti eikä vain kerran. Tätä Living Lab -terminäkin vihjaa: voidaanhan vaikka kemian laboratoriotakin voidaan käyttää useisiin kokeisiin. Alustan toivotaan laskevan yksittäisen kokeen kustannuksia.

Mutta aivan kuten ”oikeatkin” laboratoriot, määrittää Living Lab puitteissaan suoritetuille kokeille reunaehtoja. Purettuna leikkauspöydälle, Living Labin sisältä löytyy viisi yhteistä nimittäjää sen piirissä suoritettavalle tutkimukselle:

1. Suuri mittaluokka. Tutkittavaan kenttään on sisällytetty tekijöitä suuremmassa mittakaavassa kuin mitä aikaisemmat menetelmät ovat mahdollistaneet.

2. Naturalistisuus. Tutkimus toteutetaan luonnollisissa olosuhteissa, vähintäänkin laboratorion ulkopuolella.

3. Teknologia-keskeisyys. Tutkimuksessa tuotettu tieto koskee ensisijassa jotakin teknologista prototyyppiä.

4. Kontrollin osittaisuus. Tutkimuksen tapahtumat on (vain) osittain tutkijan harjoittaman kontrollin piirissä.

5. Konstruktiivisuus. Tutkimuksen tavoite on luoda konstruktiivista ymmärrystä, sellaista josta on hyötyä suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Käydäänpä läpi näitä yksi kerrallaan.

1. Suuri mittakaava on ehkä distinktiivisin piirre, mutta valitettavasti relativistinen. Suuri mihin nähden? Mieleen tulee omaa häntäänsä jahtaava kissa. Living Lab –retoriikka on lyönyt vastapalloon nimenomaan nykyistä evaluonti-metodiikkaa, joka on ollut otannoiltaan rajoittunutta. Living Lab on lupaus tavoittaa sellaisia emergenttejä ilmiöitä teknologian käytössä, joiden ajatellaan (tai luullaan) olevan pienempien kokeiden saavuttamattomissa. Mäntylä luetteli useita ilmiöitä, joita näillä haetaan, enkä näe niitä tarpeen kerrata. Living Labia on oikeastaan turha järjestää, mikäli pyydykseen ei aiota saada juuri tällaisia ilmiöitä. Esimerkiksi olisi arveluttavaa järjestää Living Lab pelkästään tutkiakseen kännykän LCD-näyttöjen ulko- ja sisätilakäyttöä tai jonkin nettisivuston layouttia. Yleisemmin ottaen, ”suuruuden” kategorioita ovat ainakin:

- Kokeen kesto. Nykyiset kestot ovat kertaluokkaa viikko.

- Osallistujamäärä. Tyypillinen n mitataan kymmenissä ei sadoissa.

- Toimijaryhmät. Tätä voidaan ajatella myös laajemmin osallistujaryhmien lukumäärällä, jos peruskäyttäjien lisäksi on mukana muita toimijoita kaupallisista kunnallisiin ja yhteisöllisiin.

- Geografinen laajuus. Yksittäisen kodin sijasta koko kaupunginosa.

- Sovelluskonteksti. Yksittäisen sovelluksen sijasta kokonainen ICT-paradigma?

Toteutuneissa Living Labeissa, kuten Rotuaari, on osasia jokaisesta kategoriasta.

Suuruus on investointi myös kahden muun tutkimuspäämäärän kannalta: a) tilastollinen voima ja b) tulosten yleistyvyys. Yksinkertaisesti mitä enemmän on havaintopisteitä, sitä pienempiä ja pienempiä ilmiöitä datasta voidaan luotettavasti eritellä. Toiseksi, mitä enemmän on havaintopisteitä tuottavia ihmisiä, sitä laajempaan joukkoon tulostenkin voidaan toivoa yleistyvän. Molemmat hyödyt voidaan kuitenkin vesittää harkitsemattomalla koeasuunnittelulla. Jo niin triviaali asia kuin tilastollisen testin valinta voi mennä pieleen, esimerkiksi jos ei huomioida epätasapainoista koeasetelmaa, puuttuvaa dataa tai ei-gaussilaisia jakaumia.

2. Toinen piirre, naturalistisuus, on näennäisesti yhtä vaikea piirre kuin ensimmäinen. Tämä piirre on kuitenkin merkityksellinen rajanvetona laboratoriossa järjestetyille kokeille. Tässä kontekstissa se on siksi helppo määritellä: naturalistisuus tarkoittaa yksinkertaisesti, että kokeessa vaikuttavat tekijät syntyvät ja elävät tutkijan vaikutuksen ulkopuolella. No, Living Labin järjestely väistämättä vaikuttaa esiin nouseviin ilmöihin. Ajatellaan esimerkiksi Oulun Rotuaaria. Se, että kyseinen alue oli instrumentoitu ja sinneoli tuotu uusia vimpaimia ei voinut olla merkkaamatta aluetta paikalliseksi kuriositeetiksi jota tullaan ehkä katsomaan matkankin takaa kuten isoisämme sirkusten friikkejä. Hyvää tahtovat Living Lab -turistit tahtomattaan tuottavat näin ei-todenmukaista dataa tutkijan mielipahaksi. Johtopäätösten validiteetin kannalta on äärimmäisen tärkeää pystyä selvittämään tämä solmuinen vyyhti: missä määrin jokin havaittu ilmiö oli keinotekoisten tekijöiden ja missä määrin luonnollisten tekijöiden aikaansaama?

3. Living Lab on noussut esille nimenomaan ICT:n ympärillä olevissa keskusteluissa, ja on luonnollista liittää se ponnisteluihin, jotka tähtäävät prototyyppien kehittämiseen. Tällä kriteerillä esimerkiksi MIT:n Reality Mining -koe ei ollut Living Lab. Ko. kokeessa 60 MIT:n opiskelijalle annettiin ContextPhone-puhelimet, jotka keräsivät sensoridataa lukukauden ajan. Tutkimuksen tarkoitusperänä ei ollut sovellusprototyypin (tai itse kännykän) testaaminen vaan yhteisön jäsenten liikkeiden ja kohtaamisten louhiminen ja mallintaminen. Yleisemminkin, ihmis- ja sosiaalitieteelliset kokeet oikeilla ihmisillä oikeissa konteksteissa eivät ole Living Labeja vaan vain suuren mittakaavan naturalistisia kokeita. Ne ovat Living Labeja vasta kun niiden tarkoitus on konstruktiivinen: prototyypin kehittäminen sitä oikeilla käyttäjällä testaamalla. Tämän rajanvedon takia näen tämän kolmannen kriteerin keskeisenä.

4. Neljäs piirre on suoraa seurausta toisesta ja kolmannesta. Living Lab on koe. Piste. Yksikään Living Lab ei väistä tätä ongelmaa, koska jokaisessa on vähintään se kontrollin aspekti, että jokin prototyyppi tuodaan käyttäjien luonnolliseen elinympäristöön. Kontrollia voidaan harjoittaa toki monella sofistikoituneemmallakin tavalla, mm. käyttäjäpopulaation valinnalla, tuotteen eri variaatioissa, käyttöliittymämuutoksin, ohjeistuksin, hinnotteluin, teknologisia ja kaupallisia toimijoita sisällyttämällä yms. Mutta koska tutkija ei pysty kontrolloimaan kaikkia ilmiöön vaikuttavia aspekteja, se on vain ”muka koe”, kvasi-koe (engl. quasi-experiment). Miksi tämä on ongelma? Tehdessään päätelmiä muutoksesta tiede nojaa aina ns. kontrafaktuaaliseen päättelyyn: muutos (efekti) päätellään vertaamalla kahta havaintoa ikään kuin ne olisivat syntyneet samassa paikassa samalla hetkellä. Esimerkiksi uuden prototyypin impaktia verrataan joko kuvitteelliseen tai todella kerättyyn vertailukohtaan siitä, millaista käyttäjien elämä oli ennen prototyyppiä.

Laboratoriossa, jossa muut kausaaliset tekijät voidaan (ideaalisesti) eristää kokeen ulkopuolelle, tämä kontrafaktuaalinen päättely toimii kohtuullisen luotettavasti. Living Labille tästä avautuu kuitenkin keskeinen haaste. Huolellisen kontrollin kautta nostetaan tutkijan kykyä attribuoida havaitut muutokset teknologiaan ja sen piirteisiin eikä satunnaisilmiöihin. Esimerkiksi kuvitteellisessa paikkatietoista palvelua testaavassa Living Labissa voitaisiin esimerkiksi havaita, että tietyn sovelluksen käytön aikana ihmiset käyvät tavarataloissa useammin kuin toisten sovellusten aikana. Onko tämä sovelluksen ansiota? Entä jos kyseinen testi tapahtui joulun aikana, kuinka tutkija pystyy erottelemaan joulun ja itse sovelluksen vaikutukset toisistaan? Tästä kysymyksestä palaamme luonnollisen ja keinotekoisen (koeasetelman luoman) ongelmaan. Vain osa keinotekoisesti tuotetuista ilmiöistä on hyväksyttäviä, osa ei ole.

5. Prototyypit ovat, by definition, epätäydellisiä artefakteja. Niistä puuttuu jokin piirre tai toiminnallisuus, joka mahdollistaisi niiden korottamisen oikean tuotteen tai palvelun kastiin. Living Labien suuri lupaus perustuu arveltuun potentiaan tämän epätäydellisyyden (ja tietämättömyyden) paikkaamisessa. Tämän takia ensimmäinen kysymys Living Lab –tutkimusta mietittäessä tulisi olla: Mikä on kysymys. Living Labit ovat ongelmanratkaisun ja päätöksenteon välineitä. Niillä tuotetaan tutkimustietoa koskien jotakin epäkypsää, ts. prototyypin asteella olevaa konseptia ja näin ratkaisevasti edesautetaan sen kehitystä tuotteeksi. On keskeistä tietää mikä tuo epäkypsä kohta on ja millainen tutkimus voisi sitä mitenkään auttaa.

Lainaten Mäntylää, Suomi on viimeaikoina menestynyt hyvin nimen omaan tuotteiden kehittäjänä, mutta painopiste on siirtymässä tuotteista lisäarvoa tuottaviin palveluihin. Tällä alueella suomalaiset eivät ole olleet lainkaan yhtä kilpailukykyisiä. Niiden kehittäminen edellyttää tekniikan osaamisen ohella käyttäytymis-, yhteiskunta- ja suunnittelutiedeiden osaamista. Living Lab näyttäytyy tässä kriisissä keitaana erämään keskellä. Valitettavasti Living Lab on käsitteellistetty eräänlaisenä “brute force” -ratkaisuna: järjestetään iso koe ja katsotaan mitä käyttäjät pitävät. Keidas voikin olla kangastus. Ensin pitää identifioida yksikin niin merkittävä ongelma, että kevyemmät menetelmät eivät työhön sovellu ja on aivan pakko haaskata miljoonia asian selvittämiseksi. Sen jälkeen on työstettävä suunnitelma tinkimättömästä kokeesta, joka tuottaa kiistämättömän vastauksen kysymykseen eikä sorru kokeellisen tutkimuksen lapsentauteihin.

Kirjoituksiani teknologian evaluoinnista:

Oulasvirta, A. (2005). Grounding the innovation of future technologies. Human Technology, 1 (1), 58-75.

Oulasvirta, A. (2008). Black boxes and white boxes: Where is evaluation heading. interfaces, 72, 7-9.

Oulasvirta, A. (painossa). Field experiments in HCI: Promises and challenges. Future Interaction Design, Part 2. Springer.

SHOKeeraavaa menoa

Kun Vanhasen II hallitus viime keväänä sisällytti ohjelmaansa maininnan "huippuyliopistosta", sai aihe varsin paljon huomiota osakseen. Samassa yhteydessä esitetty maininta "strategisen huippuosaamisen keskittymien" (eli SHOK:ien) synnyttämisestä on sen sijaan pysynyt julkisuuden näkymättömissä. Silti kyse on sangen merkittävästä asiasta, josta kannattaa kirjoittaa jotakin, ehkä lukeakin.

Termin takana on Valtion tiede- ja teknologianeuvoston kesäkuussa 2006 julkaisema raportti. Raporttia edelsi jo vuonna 2005 alkanut valmistelu, johon myös HIIT osallistui. Se ehdotti perustettavaksi teollisuuden, tutkimuslaitosten ja yliopistojen yhteenliittymiä, jotka yhteisesti sovittujen tutkimusohjelmien pohjalta tähtäisivät maailmanluokan tasoiseen tutkimukseen ja merkittävään impaktiin. Ensi vaiheessa SHOK:eja perustettaisiin viisi kappaletta, teema-alueina energia ja ympäristö, metallituotteet ja koneenrakennus, metsäklusteri, terveys ja hyvinvointi sekä tieto- ja viestintäteollisuus ja -palvelut. SHOK:eista kaavailtiin tulevan pitkäaikaisia (10 v) ja kriittiseen massaan (100-200 htv/v) yltäviä kokonaisuuksia.

Raportti jätti kuitenkin sangen avoimeksi sen, miten SHOK:it itse asiassa pitäisi organisoida. Kun metsäteollisuus jo loppuvuonna 2006 päätyi siihen vaihtoehtoon, että klusterin tutkimusta koordinoimaan perustetaan teollisuuden ja yliopistojen omistama yritys - Metsäklusteri Oy - muodostui tämä rakenne kuitenkin pian lähtökohdaksi muidenkin SHOK:ien kehittämiselle. Yritys saikin klusteristatuksen kesällä 2007. Varsinaista tutkimustoimintaa se ei kuitenkaan ole vielä näyttänyt käynnistäneen.

Tieto- ja viestintäteollisuuden (ICT) SHOK:in valmistelu alkoi TEKES:in vetämänä alkuvuodesta 2007 ja sai lisävauhtia uuden hallitusohjelman myötä. Niin vihdoin tultiin kesäkuun 1. päivään 2007, jolloin TEKES kutsui koolle avoimen kokouksen, jossa sen tarkoituksena oli luovuttaa valmisteluvastuu ICT-toimialan toimijoille itselleen. Muistan hyvin ajatukseni, kun saavuin TEKES:in auditorioon tuona aamuna ja havaitsin sen olevan tupaten täynnä ihmisiä eri yrityksistä, yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja muualtakin. "Tämä ei tule olemaan ihan helppoa", huokaisin.

Oli jo alusta asti ilmeistä, että ICT-toimialan koko kirjoa ei voida pakottaa yhden ainoan tutkimusrakenteen muotoon ilman huomattavaa väkivaltaa. Kun kenelläkään ei ollut tahtoa sellaisen käyttöön, ratkaisuksi muodostui jakaa ICT-tutkimuksen aihepiiri muutamaksi rinnakkain valmisteltavaksi teema-alueeksi joita pyrittäisiin koordinoimaan yhtenäisten periaatteiden mukaisesti. Muodostettiin kaksi työryhmää, joista toinen alkoi miettiä valittavia teema-alueita VTT:n Tatu Koljosen vetämänä ja toinen keskittymän muodollis-hallinnollista rakennetta Dimes ry:n johtaja Kimmo Ojuvan vetämänä. Koko valmisteluhankeen vetovastuun sai Nokian Erkki Ormala, varamiehehään Elektrobitin Reijo Paananen.

Sisältöryhmä aloitti toimintansa todella vauhdikkaasti, ilmeisenä tarkoituksenaan saattaa hitaammin heräävät osapuolet fait accompli'n eteen. Siksi päätin osallistua sen toimintaan.

Monestakin syystä (joita tässä blogissa on jo käsitelty) tuntui välttämättömältä, että ICT SHOK:iin sisältyy tulevaisuuden Internetiin suuntautuva tutkimuslinja. Tärkein peruste oli kuitenkin se että suurten yritysten kuten Nokian, Nokia-Siemensin, Ericssonin ja teleoperaattoreiden kiinnostukset kohtaavat toisensa sen piirissä, sitä voimakkaammin mitä pidemmän aikavälin impaktia tutkimuksella tavoitellaan. Sain teollisuudesta tukea tälle idealle, ja Future Internet valittiinkin yhdeksi jatkotyön teema-alueeksi 20.6. pidetyssä kokouksessa. Ericssonin Raimo Vuopionperä otti alueen vetovastuun, ja minusta tuli valmisteluryhmän sihteeri. Muut valitut alueet olivat digitaaliset palvelut, älykäs liikenne sekä vaikeasti nimetty hanke Device Interoperability Ecosystem, joka suuntautuu ubiikkiteknologiaan liikkuvien päätelaitteiden tulokulmasta.

Kovin lyhyeltä tuntuneen kesäloman jälkeen tutkimussisältöjen valmistelutyö jatkui kiivasta vauhtia. Maaliksi oli asetettu lokakuun loppu, jotta ICT SHOK voisi saada virallisen "SHOK-statuksen" marraskuussa ja aloittaa toimintansa vuoden 2008 alussa. Oma sihteeritehtäväni oli onneksi kohtalaisen suoraviivainen, koska keskeisten yritysten tutkijat ottivat pallon haltuunsa ja kokosivat jo elokuun loppuun mennessä alueen tutkimusohjelman rungon. Pidin tätä välttämättömänä, jotta ohjelmasta tulisi riittävän fokusoitu ja jotta keskeisten yritysten sitoutuminen voitaisiin varmistaa alusta alkaen.

Kun elokuun lopussa pidettiin ensimmäinen avoin teema-alueen suunnittelukokous, joutuivat siihen kutsutut muut osapuolet jo osin katettuun pöytään. Oli kuitenkin tärkeää saada riittävästi eri yliopistojen parhaita tutkijoita mukaan, joten ovet avattiin syyskuun ajaksi heidän ehdotuksilleen. Niiden tuli kuitenkin sopia temaattisesti ja sisällöllisesti jo valmisteltuun perustaan. Soveltuvia palasia yhteen sovitellen saimme lähes valmiin tuloksen määräaikaan mennessä.

Alkuperäisestä aikataulusta jouduttiin kuitenkin luopumaan, koska muiden teema-alueiden ja varsinkin ICT SHOK:in hallintomallin valmistelu oli edennyt huomattavasti hitaammin. Hallintomallin valmistelua hankaloitti varsinkin se, että osa toimijoista piti tarkoituksenmukaisena muodostaa ICT SHOK:ia koordinoiva yhtiö jo olemassa olevasta tutkimusyhtiö RTT Oy:stä. Paitsi että tämä herätti epäluuloja muissa osapuolissa, se edellytti kohtalaisen monimutkaista järjestelyä kaksivaiheisine osakeanteineen. Kun valmistelu vielä tapahtui hieman salamyhkäisesti ja kömpelösti, ei valmista tullut. Myös sopimusasioiden miettiminen osoittautui takkuiseksi.

Näiden mutkien oikominen vei lopulta aikaa aina joulukuun alkuun asti. Future Internet -ryhmä käytti tämän ajan hyväkseen paitsi tutkimusohjelman loppuhiontaan, myös pienille ja keskisuurille yrityksille suunnatun seminaarin järjestämiseen NRC:ssä 2.11.2007.

Vauhdin säilyttämiseksi päätimme tässä vaiheessa, että "valmisteluryhmä" muuntautuu "ohjelmaksi" samantien. Tätä varten muodostettiin "väliaikainen ohjausryhmä", joka koostui keskeisten yritysten edustajista. Sen tehtävänä oli tuottaa tutkimussuunnitelma, joka voitaisiin toimittaa TEKES:in katseltavaksi heti vuoden 2008 alussa. Myös vetohevosia vaihdettiin: Nokian Pasi Sarolahti otti Interim Programme Leader -tehtävän, ja HIIT:in Kristiina Karvonen ryhtyi ohjausryhmän sihteeriksi. Valmistelua tehtiin useissa rinnakkaisissa työryhmissä ja koordinoitiin yhteisen Wikin avulla. Sisällöllinen loppuhionta tehtiin joulun ja uuden vuoden raossa, ja luonnosteksti toimitettiin TEKES:iin tammikuun alussa.

Lopullinen läpimurto hallinnollis-juridisten ongelmien osalta saavutettiin vasta 11.1.2008 pidetyssä ICT SHOK -yleiskokouksessa, jossa TKK:n vararehtori Outi Krause pontevasti purki sumaa ICT SHOK -yhtiön osakemerkinnän tasapainotilan saavuttamisen tieltä. Nyt on ilmeistä, että SHOK-toimintaa koordinoiva Tivit Oy voi aloittaa toimintansa helmikuussa 2008. Virallisen SHOK-statuksen se saanee 23.1.2008.

Tämä kertomus siis jatkuu edelleen, ja on itse asiassa vasta alussa. Jos vastaan ei tule uusia yllättäviä vaikeuksia, tutkimustoiminta voi alkaa loppukeväästä 2008. Olisin yllättynyt mikäli Future Internet ei olisi ensimmäisten alkavien hankkeiden joukossa. Sitä ennen on vielä monia kysymyksiä mietittävänä, ennen muuta se miten tutkimus saadaan organisoiduksi siten että koko puuhan laadullinen tavoite - huipputason strateginen tutkimus - voidaan saavuttaa. Tämä on tärkeää erityisesti Innovaatioyliopiston kannalta, se kun luullakseni tulee poimimaan SHOK:ien kattamia alueita tutkimuksensa keihäänkärjiksi. ICT SHOK:in osalta tämä koskee Future Internetin ohella erityisesti digitaalisten palvelujen teema-aluetta.

Miksi tämä tarina? Ainakin se kertoo, kuinka hankalan väännön takana uudet ideat lopulta ovat, ja kenties myös sen kuinka vaikeaa on pitää katse horisontissa kun koko ajan pitää väistellä eteen tulevia esteitä. Voi olla, että ICT SHOK:ista on tulossa takin asemesta tuluskukkaro. Ihan perusteita vailla ei ole sellainenkaan mielipide, että nyt syntyvä ICT SHOK ei ole sen paremmin "strateginen", "huippu" kuin "keskittymäkään". Tällaisen väitteen esittäjää kehottaisin kuitenkin tutustumaan läheisemmin varsinkin Future Internet tutkimusagendaan. Toki agendat ovat papereita, vain tutkijat tutkivat.

Voiko hanke onnistua? Voi kyllä, mutta se tulee edelleen vaatimaan vaivannäköä ja tämän uuden instrumentin virittämistä. Minulla on sellainen tunne, että varsinkin Innovaatioyliopiston edistyminen tulee vuorovaikuttamaan ICT SHOK -toiminnan evoluution kanssa jonkinlaisen symbioottisen yhteiselon muodossa. Tämä on luonnollisesti HIIT:in kannalta varsin kiinnostava kehityssuunta, jonka toteutumisen hyväksi tulemme tekemään aloitteita ja muita tarvittavia toimia. Sellaisia on jo mietintämyssyssä.

Suurin pullonkaula tulee olemaan lopultakin hyvin rajallisten osaajavoimien kohdentaminen kaikkein tärkeimpiin ja hedelmällisimpiin kysymyksiin. On myös selvää, että meidän olisi osattava kiihottaa opiskelevaa nuorisoa hakeutumaan ICT SHOK -alueen tutkimuksen piiriin. Se viesti olisi saatava läpi, että tietotekniikka on edelleen kuuma alue, kenties kuumempi kuin koskaan ennen. Suuria asioita on tapahtumassa, ja suuria tekoja on tehtävissä.

Digitaalisten palvelujen tutkimus

Suomalaiset - tai siis oikeastaan Nokia - ovat viimeisen 15 vuoden aikana menestyneet hyvin tieto- ja viestintätekniikan tuotteiden tekijöinä. Tämä on hieno juttu, mutta ei itsessään vielä takaa yhtä ruusuista tulevaisuutta maapalloistuneessa maailmassa.

Tähän verrattuna olemme menestyneet vain suhteellisen vaatimattomasti ICT:n mahdollistamien palvelujen tekijöinä. IRC:in ja tekstiviestin jälkeen Suomessa ei ole syntynyt ainuttakaan todelliseen läpimurtoon yltänyttä Internet-palvelua. Mobiili-Internetin alueella todellisia jättimenestyksiä ei ole ainuttakaan: surullinen tosiasia lienee, että 3G:n "killer-sovellutus" näyttää ainakin IP-pakettien määrällä mitaten olevan Microsoft Windows. Tällä alueella tosin kukaan muukaan maailmassa ei vielä ole osunut maaliin.

Tämä heikkous näyttää vakavalta. Kohtalaisen hyvin perustein voi arvella, että tulevaisuudessa suurin lisäarvo saavutetaan nimen omaan uusien palvelujen alueella. Nokian viime kuukausina tekemät julkistukset antavat olettaa, että myös siellä ajatellaan näin. Vuonna 2008 toimintansa aloittavan tieto- ja viestintätekniikan strategisen huippuosaamisen keskittymän (ICT SHOK) tutkimuskaavailut nojaavat nekin samaan arvioon.

Mitä tietotekniikan tutkijoiden pitäisi tehdä asialle? Miten digitaalisia palveluja pitäisi tutkia?

HIIT:in piirissä on tietenkin tehty palveluihin liittyvää tutkimusta oikeastaan laitoksen alkuvaiheista asti. Kehotan lukijoita vilkaisemaan esimerkiksi vv. 2001-2003 toteutetun Between-projektin tuloksia, jotka nykypäivänkin perspektiivistä ovat jopa surullisenkin ajankohtaisia. Tämä hanke painottui uusien palvelukonseptien käyttäjäkeskeiseen kehittämiseen. Olemme edelleen sangen ylpeitä myös Context ja MC2 -projektien työstä.

Mutta mutta. Jos nämä hankkeet olivat niin hyviä, missä ne uudet palvelut sitten oikein ovat? No, Jaiku toki on olemassa, mutta sen osalta ansio kyllä kuuluu yrityksen perustaneille entreprenööreille enemmän kuin HIIT:ille itselleen. Nämä kysymykset ovat siis aiheellisia.

Olemmekin pohtineet aika tavalla palvelujen tutkimuksen kysymyksiä sekä HIIT:in piirissä että myös TKK:n (ja muidenkin yliopistojen) kollegojen kanssa. Olemme tässä saaneet innoitusta ns. palvelutieteen noususta tietotekniikan lehtien otsikoihin, suurelta osalta IBM:n ajamana. Emme ole löytäneet kokonaista vastausta, mutta luulen että käteen on jäänyt tarpeeksi vastauksen murusia jotta työ voitaisiin aloittaa. Koetan tässä koota yhteen näitä murusia.

Tärkein lähtökohta on se, että palveluja ei voi tutkia laboratoriossa, vaan ne on vietävä käyttäjiensä käsiin ja tutkittava mitä sitten alkaa tapahtua. Hyviä ideoita riittää, ja niitä voidaan tuottaa esimerkiksi Betweenissä kokeiltuja menetelmiä soveltaen. Ratkaisevaa on tehdä jotakin niille. Itse asiassa olemme sangen vakuuttuneita siitä, että hyvältä tuntuva idea on toteutettava nopeasti ja yksinkertaisesti liikaa tuumimatta: Launch first, think later! Tässä suhteessa ns. Living Labien perusajatus on oikea.

Tämä kuullostaa varmasti tavattoman epätieteelliseltä, ja kenties onkin sitä. Uskon kuitenkin, että palvelujen menestymiselle ratkaisevia palvelujen laadullisia ominaisuuksia voidaan tutkia ainoastaan tällaisen toiminnan mahdollistaman empirian ja kokeilujen kautta. Tällaisia ominaisuuksia vaikuttaisivat olevan ainakin seuraavat:

Sosiaalisten verkostojen rooli: Näyttää siltä, että palvelut "tarttuvat" käyttäjiinsä hyvin usein sosiaalisten linkkien kautta. Jos kaverisi kutsuu sinut palvelun piiriin, todennäköisyys sille että ainakin kokeilet sitä on olennaisesti suurempi kuin vaikkapa mainonnan kautta löydetyn palvelun kokeiluun. Tätä ilmiötä ei luultavasti voi tutkia muuten kuin kohtalaisen suuressa mittakaavassa.

Käyttäjien omat innovaatiot: Tekstiviesti kehitettiin alunperin operaattorin palveluviestien lähettämistä varten. Se, että siitä tuli suurmenestys, nojasi lähes kokonaan siihen että käyttäjät itse keksivät sille lähes loputtomasti uusia käyttötarkoituksia. Palvelututkijan on siis seurattava korva maassa, mitä käyttäjät palvelulla oikeastaan tekevät, huomattava käyttäjien emergoituvat oivallukset ja arjen käytännöt, ja heitettävä bensaa liekkeihin heti kun jossakin alkaa kärytä.

Palveluekonomia: Palvelu onnistuu, jos se tuottaa lisäarvoa käyttäjilleen, ja jos lisäarvo voidaan jakaa palvelun tuottamiseen osallistuvien osapuolten kesken siten että kaikilla on riittävä insentiivi olla mukana. Tässä ei ole kyse yksin rahassa mitattavasta ekonomiasta, vaan muistakin arvoista.

Identiteetit, yksityisyys, luottamus: Varsinkin yhteisöpalveluissa käyttäjät haluavat tuoda identiteettinsä esiin ja jakaa sisältöjä ja elämyksiä toisten käyttäjien kanssa. Siltikin heidän yksityisyyttään on varjeltava ja pyrittävä luomaan edellytykset luottamuksen syntymiselle. Nämä ovat tavattoman vaikeita asioita, joiden tutkiminen tuntuu myös edellyttävän empiriaa ja kokeita.

Tekninen skaalautuvuus: Mitä tapahtuu, kun palvelu kasvaa mittakaavasta toiseen, esimerkiksi kymmenistä tuhansista miljooniin? Tämä on hankala ja kamalan pragmaattinen aihepiiri, jota on vaikea tutkia. Voi olla, että vain Googlen ja Amazonin kaltaiset yritykset, joiden elämänlankana on todella skaalautuvan palvelualustan rakentaminen ja ylläpitäminen, voivat tehdä oikeasti vaikuttavaa työtä tällä alueella. Yliopistolle tämän aihepiirin osalta kenties mielenkiintoisinta on tutkia uudentyyppisiä, esimerkiksi P2P overlay -tekniikoihin nojaavia palveluarkkitehtuureja todellisten palvelujen yhteydessä.

Tässä on siis aika paljon tutkimista. Tämä on vieläpä sillä tavalla epäkiitollista, että työtä on tehtävä aika paljon ennenkuin mielenkiintoisia tuloksia voi edes odottaa. Myös IPR-asioiden hoitaminen on haasteellista, koska yritykset herkästi ja ymmärrettävästi tulevat varovaisiksi kun aletaan tutkia kukaties lähellä kaupallista hyödynnettävyyttä olevia asioita. Ihan pienessä mittakaavassa tällaista tutkimusta ei voi tehdä, koska tarvitaan monenlaista osaamista kenttä- ja empiirisistä menetelmistä data-analyysiin ja palveluteknologiaan asti.

Siltikin tällaiselle tutkimukselle on selkeä tilaus, ja aiomme ryhtyä töihin. Odotamme lopullista rahoituspäätöstä ensimmäiselle tätä koko aluetta tavoittelevalle hankkeelle näinä päivinä.