Päättyvän viikon torstaina (17.12.2009) Aalto-yliopisto, Nokia ja VTT tulivat julkisuuteen uutisella, jonka mukaan Suomeen on saatu Euroopan innovaatio- ja teknologia-instituutti EIT:n tieto- ja viestintä-tekniikkaan suunnattu yksikkö.Mistä tässä oikein on kyse? Koska olin itse mukana hankkeen valmistelussa maaliskuussa 2009 alkaen, tunnen halua kirjoittaa siitä tähän blogiin, vaikka kyse ei olekaan ensisijaisesti HIIT:in toiminnasta. Annan tyylilajin vastata omaa kokemustani gonzo-journalismin periaatteita seuraten, eli siis: "Pelkoa ja Kauhua Budapestissä".
Ajatus Euroopan teknologiainstituutin perustamisesta on peräisin muutaman vuoden takaa EU-komission puheenjohtaja Barrosolta. Siinä vaiheessa ideana tuntui olevan rakentaa marmoripalatsi Strassbourgiin tai Brysseliin, ja sijoittaa siihen MIT:n kanssa kilpailemaan pyrkivä tiedeyksikkö.
Tämä ajatus ammuttiin alas sangen pian sekä teollisuuden että yliopistojen taholta. Yhden keskitetyn laitoksen asemesta päädyttiin malliin, jossa EIT tulisi koostumaan joukosta itsenäisiä "osaamis- ja innovaatioyhteisöjä" (Knowledge and Innovation Community, KIC). Kukin KIC koostuu edelleen joukosta "solmuja", joissa yliopistot, yritykset ja tutkimuslaitokset yhdistävät voimiaan sijoittamalla toimintaansa yhteiseen "kolokaatiokeskukseen". Samalla myös EIT:n toimialuetta muunnettiin siten, että sen nimeen ilmestyi "innovaatio".
Suomalaiset olivat tiukasti mukana valmistelun eri vaiheissa. TKK osallistui v. 2007 alkaneeseen koevaiheeseen, jolloin perustettiin energia- ja ICT-alueen "koe-KIC":it joilla haettiin toiminnalle sopivaa muotoa. Silloin TKK pääsi mukaan energia-KIC:iin mutta jäi ulos ICT:n osalta. ICT-konsortiomme jatkoi kuitenkin edelleen keskinäistä yhteydenpitoa edelleen.
Muodollisesti EIT aloitti toimintansa vuoden 2008 loppupuolella, jolloin sille nimettiin arvovaltainen johtokunta ja sen sijaintipaikaksi valittiin Budapest. Suomesta johtokunnan jäseneksi valittiin prof. Yrjö Neuvo. Ensimmäiset KIC:it päätettiin perustaa energiatutkimuksen, ilmastotutkimuksen ja ICT:n tutkimuksen alueille. Tätä varten julkaisiin avoin haku, johon halukkaat konsortiot saatoivat jättää ehdotuksiaan eri KIC:ien muodostamisesta. Haku julkaistiin huhtikuussa 2009 ja se sulkeutui elokuun lopussa 2009.
Suomen kannalta ratkaiseva askel ICT-alueen KIC:in osalta tapahtui jo ennen haun avaamista helmikuussa 2009, jolloin kaksi aiempaa ICT-alueen alustavaa konsortiota päätti yhdistyä; päätöksen ajureina olivat alan suuret yritykset. Merkittävä osa aikaisempien konsortioiden jäsenistä putosi tällöin joukosta, ja mukaan jäivät Berliinissä, Eindhovenissa, Helsingissä, Pariisissa ja Tukholmassa toimineet alueelliset keskittymät jotka kukin rakentuivat yhden tai useamman yrityksen, tutkimuslaitoksen ja yliopiston varaan. Se, että Suomi ylimalkaan pääsi mukaan tähän joukkoon oli tietenkin suurelta osalta osin Nokian läsnäolon ansiota.
Oli siis koottu eräänlainen "dream team" jossa olivat mukana alan suurimmat tähdet. Tämä ei kuitenkaan vielä itsessään taannut voittoa, vaan oli tehtävä hyvä hakemus ja vakuutettava EIT:in johtokunta siitä, että juuri tämä hakemus ansaitsee tulla valituksi. Tämä taas edellytti todellisen tiimin muodostamista, jossa eri osallistujien roolit tuli sovittaa yhteen voittavaksi kokonaisuudeksi.
Ankaran valmistelun tuloksena saimmekin kelvollisen hakemuksen aikaiseksi, ja se toimitettiin EIT:in johtokunnalle elokuun lopussa 2009. Kaikkiaan hakuun jätettiin tiettävästi kahdeksan hakemusta. Seuraavassa vaiheessa ne kävisivät läpi riippumattoman peer review -evaluoinnin, jossa hakemukset pisteytettäisiin eri kriteerien valossa. Kaksi kärkihakemusta kultakin alueelta kutsuttaisiin Budapestissa 16.12.2009 pidettävään kuulemistilaisuuteen.
Oma konsortiomme teki sen viisaan ratkaisun, että hakemuksen valmistelun jälkeen emme pysähtyneet vetämään henkeä, vaan jatkoimme samalla vauhdilla kuin aiemminkin. Vietimme koko syksyn miettimällä konkreettisia toimia, joihin meidän tulisi ryhtyä mikäli ehdotuksemme valittaisiin. Samalla jännitiimme evaluoinnin tuloksia. Helpotuksen tunne olikin huomattava, kun saimme kutsun 30.11.2009.
Kutsu sisälsi kuvauksen valintamenettelystä. Meidän tuli valita kolmen hengen "edustusjoukkue", jonka tuli pitää 20 minuutin esitys hakemuksesta tasan seitsemää Powerpoint-kalvoa hyödyntäen ja sen jälkeen vastata 20 minuutin ajan johtokunnan kysymyksiin. Kalvoissa tuli esittää koko liuta asioita mahdollisimman kirkkaalla tavalla. EIT edellytti myös täydellistä tiedotusembargoa: emme saisi kertoa kenellekään saamastamme kutsusta tai tehtävästä päätöksestä ennen päätöksen julkistamista 16.12.2009 kello 19 Budapestin aikaa.
Tästä huolimatta saimme kuitenkin pian luotettavaa huhua kanssakilpailijastamme, ja myös sen huolestuttavan tiedon että asiantuntija-arvioinnin jäljiltä olisimme vasta toisella sijalla. Näytti siis siltä, että joutuisimme lähtemään loppukilpailuun paalupaikan asemesta haastajan paikalta, tai jalkapallotermein yhden vierasmaalin tappioasemasta. Meidän olisi siis pidettävä erinomainen esitys johtokunnalle, jotta voisimme edes toivoa voittoa.
Tämä energisoi konsortion huomattavaan ponnistukseen noiden seitsemän kalvon laatimiseksi. Osallistuin itse kolmeen työkokoukseen, jossa kalvoja väännettiin monen miehen voimin, eikä työtä jätetty sikseen kokousten välissäkään. En ole ennen joutunut hiomaan mitään esitystä tuolla tarkkuudella ja huolella. Syntyneet seitsemän kalvoa olivatkin kirjaimellisesti kullalla silattuja.
Vaikka en kuulunutkaan joukkueen hyökkäyskolmikkoon, matkustin Budapestiin osana tiimiä: halusimme että kaikki noodit olisivat mukana. Kuulemistilaisuuden järjestelyt olivat mieleenpainuvat. EIT oli varannut Budapest Hilton -hotellin koko ylimmän kerroksen käyttöönsä. Johtokunta ei käsittääkseni poistunut sieltä kertaakaan ennen ratkaisua, ja hotellin Kerberokset vahtivat hissiaulassa ettei kukaan asiaton henkilö päässyt sisään.
Onneksemme oman esityksemme vuoro oli vasta keskiviikko-iltapäivällä, joten saatoimme viettää aamupäivän hengennostatuspalaverissa Deutsche Telekomin tätä varten varaamassa sviitissä.
Edustusryhmä kokoontui ala-aulaan kello 13.30 odottamaan kutsua yläkerrassa kello 14 alkavaan kuulemiseen; me muut koetimme pysyä nahoissamme ja tappaa aikaa. Kuulemisen jälkeen kokoonnuimme uudestaan sviittiin kello 15. Hyökkäyskolmikko arvioi kaiken menneen hyvin. Olimme valmistautuneet erittäin huolellisesti kaikkiin hankaliin kysymyksiin. Valitettavasti niitä ei kuitenkaan esitetty, vaan johtokunta tyytyi käsittelemään ryhmäämme silkkihansikkain. Tätä kummasteltuamme jäimme odottamaan tulosten julkistamista, jonka piti tapahtua kello 18 alkaen.
Piinaavan odotuksen jälkeen kokoonnuimme kaikkien muiden hakijoiden kanssa hotellin ala-aulaan, josta kukin hakijaryhmä kutsuttiin yksitelleen yläkerrokseen kuulemaan tuomiota. Järjestely oli siis jonkinlainen Idolsin loppukilpailun ja Viimeisen tuomion kombinaatio. Oma hyökkäystriomme palasi yläilmoista vakavailmeisenä ja kutsui meidät pidemmittä puheitta hissiin jotta pääsisimme sviittiimme. Hississä ryhmän puhemies, Ericssonin Magnus Madfors sitten sanoi edelleen täysin haudanvakavana: "Meidän ei oikeastaan pitäisi kertoa tulosta kenellekään ennen kello 19 ... mutta, kaverit, joudun nyt kuitenkin kertomaan teille että ... me voitimme".
Tämän ilmoituksen aiheuttama reaktio oli voimakkaan emotionaalinen. Koko kahdeksan vakaasti keski-ikäisen miehen ryhmä halali toisiaan silmät kosteina kuin jalkapalloilijat ikään voitetun Championships-ottelun loppuvihellyksen jälkeen. Tuuletukset jatkuivat vielä sviitissäkin: taputtelimme toisiamme selkään niin että harteitani kivistää vieläkin. Jälkikäteen arvioiden meidän tietenkin pitikin voittaa: olimmehan me lähtökohtaisesti ylivoimainen joukkue. Mutta FC Barcelonankin tähtien on tehtävä ratkaisevassa pelissä ne maalit, jotka tarvitaan voittamiseen. Me voitimme loppuottelun lopulta 4-1.
Kellon lyötyä 19 soitin tuloksesta myös Suomeen, jossa suomalainen valmisteluryhmä - TKK:n Heikki Saikkonen ja Ingrid Schembri, VTT:n Tatu Koljonen ja Nokian Petteri Alinikula - odottivat tietoa varmasti yhtä suuren jännityksen vallassa. Tieto voitosta vaikutti synnyttävän samanlaisen reaktion myös kotipesässä. Toisessa puhelussa jouduin myös kertomaan vararehtori Outi Krauselle sen ikävän tiedon, että TKK:n energia-teeman ehdotus jäi omassa loppukisassaan toiseksi. Sitten palasin voitonjulhiin, jotka kestivät pikkutunneille asti.
Mitä tämä oikein tarkoittaa? Joudun rehellisesti tunnustamaan, että vasta keskiviikko-illan aikana aloin ymmärtää mistä tässä voi olla kyse, kun kumppanimme alkoivat saada onnittelusoittoja omien maittensa tiedeministereiltä ja pienemmiltäkin viskaaleilta. (Toki Suomenkin opetusministeri Henna Virkkunen lähetti onnittelunsa sähköpostilla seuraavana päivänä.)
Tässä ei todellakaan ole kyse vain yhdestä rahoituspäätöksestä, eikä edes varsinaisesti rahasta (vaikka sitäkin kyllä tulee). EIT ei ole projekti, vaan instituutio jolla on ainakin 15 vuoden näköala tulevaisuuteen.
Päätöksen myötä olemme nyt yksi toimijoista, joille on annettu EIT:n brandi ja sen tuoma tunnustus. Meille on annettu tavattoman tärkeä tehtävä, vapaus toteuttaa se ja sitova lupaus siitä että sen edellyttämät resurssit löytyvät eri lähteistä, sekä EIT:stä että muualta. Me olemme nyt "big time" Euroopassa, ja voimme keskustella silmästä silmään koko maailman kanssa.
Mikä tulee olemaan HIIT:in rooli nyt alkavassa toiminnassa? Tähän ei ole vielä lopullisia vastauksia, sen paremmin kuin muidenkaan Aalto-yliopiston yksiköiden tai muiden partnerien osalta. Vastauksia tullaan tarvitsemaan sangen pian vuoden 2010 alkupuolen aikana, jolloin EIT edellyttää valittujen KIC:ien aloittavan toimintansa ripeällä aikataululla. En halua nyt spekuloida näillä asioilla.
Ennen näitä päätöksiä voimme kuintenkin kaikki tuntea syvää tyydytystä mahdollisuudesta, joka nyt on tarjolla koko Aalto-yliopiston ICT-yhteisölle. Tämä on tosiaankin hieno juttu. Olen hyvin onnellinen siitä, että sain olla mukana valmistelemassa hanketta ja varsinkin kokea Budapestin ikimuistoiset hetket.
